Ehtoollinen

Ehtoollinen perustuu mm. seuraaviin Raamatun kohtiin;

Matt. 26:26-28. Aterian aikana Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: "Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini." Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä, te kaikki. Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.

Mark. 14: 22-24. Aterian aikana Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: "Ottakaa, tämä on minun ruumiini." Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa ja antoi heille, ja he kaikki joivat siitä. Hän sanoi: "Tämä on minun vereni, liiton veri, joka vuodatetaan kaikkien puolesta.

1 Kor. 11:23-25. Olen saanut Herralta tiedoksi tämän, minkä olen myös opettanut teille: Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni." Samoin hän otti aterian jälkeen maljan ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni. Niin usein kuin siitä juotte, tehkää se minun muistokseni."

Heikki Palvan Raamatun tietosanasto kertoo ehtoollisesta mm. seuraavaa:

Jeesus asetti ehtoollisen pääsiäisviikolla aterioidessaan viimeistä kertaa oppilaidensa kanssa.

Ehtoollisen peruskaavoja on kaksi, Markuksen ja Paavalin. Molemmat vaikuttavat vakiintuneilta kaavoilta. Ehtoolliskäytäntö syntyi pian seurakunnan perustamisen jälkeen, sillä Paavalin kirjoittaessa Korintin seurakunnalle oli Jeesuksen kuolemasta kulunut vasta pari vuosikymmentä. Markuksen kaava lienee ollut käytössä Palestiinan seurakunnissa, Paavalin kirjeen mukainen käytössä diasporan (hajallaan asuvien) alueella. Ehtoolliskaavan sanamuoto ei ollut niin kiteytynyt, että kaikkialla olisi noudatettu tarkoin jompaakumpaa näistä kahdesta. Luukas jopa puhuu kahdesta eri maljasta, toisesta ennen ateriaa, toisesta sen jälkeen. Ensimmäinen malja oli pääsiäisaterian aloitusmalja, ja vasta toinen oli ehtoollismalja.

Markus sanoo maljaa liiton vereksi, joka vuodatetaan "kaikkien edestä". Luukkaan ja Paavalin esittämä muoto on persoonallisempi ja ajankohtaistaa pelastuksen: Kristuksen ruumis ja veri annetaan "teidän puolestanne". Matteus painottaa sovitusajatusta puhumalla syntien anteeksi antamisesta. Ehtoollinen on tuttu Johanneksellekin. Jeesus on elämän leipä, josta osalliseksi pääseminen avaa tien ikuiseen elämään (Joh. 6:5-58).

1 Kor. 11:20 on ensimmäinen selvä viittaus ehtoollisen viettoon vakiintunein muodoin. Siinä ehtoollista sanotaan Herran ateriaksi. Juudaan kirjeessä sen nimi on rakkaudenateria (Juud. 12). Ehtoollista vietettiin jo aivan seurakunnan alkuaikoina, ja siksi Apt. 2:42:n "leivän murtaminen" tarkoittaa sitä. Kuitenkaan ei tiedetä, milloin ehtoollinen pysyvästi erotettiin seurakunnan muista yhteisistä aterioista, vrt. 1 Kor. 11:17-34.

Ensimmäinen ehtoollinen sisältyi juutalaiseen pääsiäisateriaan, jota vietettiin Egyptin orjuudesta vapautumisen muistoksi. Pääsiäisateria oli ensimmäisen kerran syöty jo Egyptissä, ja se oli ennakoinut aivan ovella olevaa pelastusta. Kristillistä pääsiäistäkin edelsi ehtoollinen, pelastuksen ateria, joka ennakoi pääsyä synnin ja kuoleman orjuudesta. Egyptissä ovenpieliin sivelty pääsiäislampaan veri karkotti kuoleman israelilaisten ovilta (2 Moos. 12:7). Uuden liiton aikana pelastuksen tuottaa pääsiäisenä surmatun Jeesuksen (Jumalan Karitsan) veri, joka vahvisti uuden liiton. Ehtoollinen on uhriateria, mutta vielä paljon selvemmin muistoateria, jolla on evankeliumia julistava sisältö. Jeesus on kuolemallaan sovittanut synnit (1 Kor. 11:26).

Ehtoollista nauttiva seurakunta on yhteydessä Herraansa ja toisiinsa. On vain yksi Herra, yksi Kristuksen ruumis, yksi seurakunta ja "yksi leipä" (1 Kor. 10:17, 11:17-33, Ef. 4:1-6). Leivässä ja viinissä yhteys koetaan aineellisena, mutta silti katseet ovat suunnattuina tulevaisuuteen, pelastuksen lopullisen täyttymyksen aikaan.

Aapeli Saarisalon Raamatun sanakirja kertoo ehtoollisesta mm. seuraavaa;

Ehtoollinen on Kristuksen asettama, hänen ruumiinsa ja verensä sakramentti, jota kaikki kristilliset kirkot ja lahkot (paitsi kveekarit) käyttävät.

Ensimmäinen ehtoollinen vietettiin Jeesuksen kuolemaa edeltävänä iltana. Jeesus oli tapansa mukaan lähtenyt opetuslapsineen Jerusalemiin viettämään pääsiäisjuhlaa, vaikka tiesi, että kuolema odotti häntä kaupungissa. Pääsiäistä edeltävänä torstai-iltana pääsiäisateria liitti Jeesuksen ja hänen opetuslapsensa viimeisen kerran hiljaiseen yhdessäoloon. Unohtumattomasti olisi tämä viimeinen pääsiäisateria muutenkin syöpynyt hänen opetuslastensa mieleen, mutta Jeesus antoi sille vielä erityisen pyhityksen tekemällä siitä ensimmäisen pyhän ehtoollisjuhlan, oman kuolemansa juhlan. Ei ollut sattuma, että Jeesus kuoli pääsiäisenä. Jeesuksesta, Jumalan Karitsasta, täytyi Jumalan aivoituksen mukaisesti tulla uhrilammas (1 Kor. 5:7). Niin tuli pääsiäisateriasta, joka on vanhan liiton liittoateria, Ehtoollinen, uuden liiton liittoateria. Mutta tässä ensimmäisessä juhlassa oli kumpikin vielä niin yhteen kietoutunut, että se toisaalta näyttää melkein pääsiäisjuhlalta, toisaalta siinä taas esiintyy siinä määrin uutta, että vanhatestamentillisesta kuoresta voi helposti erottaa uusitestamentillisen ytimen.

Pääsiäisateria käsitti 1 Moos. 12:8:ssa määrättyjen kolmen ruokalajin, pääsiäislampaan, happamattoman leivän ja kitkerien yrttien lisäksi Jeesuksen aikana vielä vadillisen kastiketta ja maljallisen viiniä. Jeesus ei siis leipää ja viiniä jakaessaan liittänyt pääsiäisateriaan mitään uutta, mutta mikä siinä oli siihen asti ollut vain sivuseikkana, sen hän korotti pääasiaksi: Hän antoi pääsiäisleivälle ja pääsiäisviinille aivan uuden merkityksen. Tämän merkityksen hän on itse ilmaissut lausumillaan sanoilla, jotka evankeliumeissa, (Matt. 26:26-29; Mark. 14:22-25 ja Luuk. 22:19-20) ja apostoli Paavalilla (1 Kor. 11:24-25), on kerrottu jokseenkin samalla tapaa. Että käsittäisimme nämä sanat, meidän on huomattava, että Jeesus niissä selvästi lausuu lähestyvän, väkivaltaisen kuolemansa olevan uhrin, jonka hän antaa opetuslastensa sekä myös myöhempien oppilaittensa hyväksi.

Edelleen on muistettava, että moniin uhreihin liittyi vielä vanhatestamentillisen tavan mukainen uhriateria, jolla syötiin uhrin lihaa, vieläpä siinä merkityksessä, että uhraajat syömisellä tunsivat itse saavansa osan uhrin siunauksesta. Näin oli ainakin sillä uhriaterialla, jolla Ehtoollisen vanhatestamentillisten esikuvien joukossa on ehdoton etusija, pääsiäisaterialla. Tältä pohjalta voimme helpommin käsittää sen aterian, jonka Jeesus jakoi opetuslapsilleen. Se on uhriateria, jolla hän jo edeltäpäin lahjoitti heille uhrikuolemansa siunauksen.

Mutta myös se, että ehtoollinen eroaa kaikista vanhatestamentillisista uhriaterioista, ilmenee selvästi. Huomattavin ero on siinä, että tässä uhriateria käy itse uhrin edellä, sen sijaan että se muulloin seuraa sitä. Mutta Jeesus saattoi jakaa uhrikuolemansa siunauksen jo edeltäpäin, koska hän sisäisesti oli jo suorittanut uhrinsa (vrt. ylimmäispapillista rukousta: "Olen täyttänyt sen työn, jonka sinä annoit minun tehtäväkseni", Joh. 17:4).

Jeesus päätti sanansa ensimmäisellä ehtoollisjuhlalla lauseella: "Tehkää se minun muistokseni." Hän on täten itse säätänyt tämän aterian toistuvaksi poismenonsa jälkeen. Ja sitä on vietettykin alusta alkaen kristillisissä seurakunnissa. Apt. 2:46:n mukaan kristityt "mursivat kodeissa" leipää, siis viettivät ehtoollista yksityisissä perheissä pääsiäisaterian tapaan. Mutta jo pian siitä on muodostunut seurakuntajuhla.

Korintissa näemme ehtoollisjuhlan olevan yhdistettynä rakkausaterioihin. Kristuksen uhrin merkitys on pysyvä ja hän itse oli määrännyt sen siunauksen monille, siis myös myöhäisemmille sukupolville. Tässä merkityksessä Paavali asettaa kristittyjen ehtoollisen pakanain ja juutalaisten uhriaterioiden vastakohdaksi (1 Kor. 10:16-22). Kristitty pääsee ehtoollista nauttiessaan Kristuksen ruumiin ja veren yhteyteen, asettuu Kristuksen ristiltä lähtevän siunauksen vaikutuksen alaiseksi, mikä vaikutus ilmenee siinäkin, että se yhdistää ehtoollisella kävijät yhdeksi hengelliseksi ruumiiksi (1 Kor. 10:17). "Ehtoollisen kautta saa ravintonsa uudestiluotu (hengellinen) elämä sekä hengelliseltä että ruumiilliselta puoleltaan, sillä seurakunnan pää asettuu siinä mitä syvällisimpään ja sydämellisimpään yhteyteen jäsentensä kanssa tarjoten heille sitä katoamatonta elämää, jonka hän omistaa niin hengen kuin ruumiinkin puolesta".

Viittaus pyhään ehtoolliseen sisältyy 1 Kor. 10:3-4, jossa mainitaan uuden liiton sakramenttien vanhatestamentilliset esikuvat; pyhän ehtoollisen esikuvana israelilaisten salaperäinen syöminen ja juominen erämaavaelluksen aikana. Vähitellen aletaan siinä käytettyjä nimityksiä hengellinen ruoka ja hengellinen juoma, käyttää myös ehtoollisesta, koska se vahvistaa hengellistä ruumista. Jokaisella ehtoollisen juhlalla julistetaan Herran kuolemaa, so. todistetaan kuuluvasti, mistä kaikesta kristillisen seurakunnan on kiittäminen Herran kuolemaa. Sen tähden jokainen, joka kelvottomasti osallistuu ehtoolliseen, aivan kuin se olisi tavallinen ateria, on vikapää Herran ruumiiseen ja vereen, so. Kristuksen uhriin. Ehtoollinen viittaa myös Herran toiseen tulemiseen, vrt. Matt. 26:29, Mark. 14:25, Luuk. 22:15 s, 1 Kor. 11:26.

Uudessa Testamentissa ei ole määräystä siitä, kuinka usein ehtoollista on vietettävä.

Siitä, miten ehtoollinen käsitetään eri kristillisissä suunnissa, antaa netissä julkaistava Wikipedia -tietosanakirja rajoittuneen kuvan. Siksi olen poiminut seuraavaan eri kristillisten suuntien ehtoolliskäsityksiä heidän omilta nettisivuiltaan.

Kirjoitukset ovat siinä järjestyksessä kuin ne olen netistä poiminut. Kirjoituksia olen lyhentänyt joiltakin osin.

Siinä, miten konkreettisella tavalla kukin kristillinen suuntaus näkee Kristuksen olevan mukana leivässä ja viinissä, on eroja. Eroja on myös jakotavassa ja siinä, ketkä ovat oikeutettuja ehtoolliselle. Kaikkien perustelut kannattaa lukea.

Aamenesta öylättiin - kirkon ja uskon sanasto, kertoo Suomen Luterilaisen kirkon ehtoollisesta mm seuraavaa;

Ehtoollinen on kasteen ohella toinen luterilaisen kirkon kahdesta sakramentista. Ehtoollisen näkyvät aineet ovat leipä ja viini, joissa Kristus on todellisesti läsnä sen jälkeen, kun ne on pyhitetty ehtoollisrukouksen yhteydessä.

Kirkon uskon mukaan ehtoollinen on ihmisen läheisintä yhteyttä Kristukseen, joka antaa itsensä elämän leiväksi jokaiselle, joka uskoo häneen (Joh. 6: 35). Ehtoollinen on syntien anteeksiantamuksen, sovituksen ja lunastuksen ateria.

Kristillisen elämän tarkoituksena on päästä Jumalan valtakuntaan suurelle ehtoolliselle taivaassa Kristuksen kanssa. Ehtoollinen ennakoi tätä taivaallista juhla-ateriaa.

Jeesus itse asetti ehtoollisen. Ehtoollisrukouksen ytimen muodostavat ehtoollisen asetussanat, jotka perustuvat Jeesuksen opetuslapsilleen lausumiin sanoihin kiirastorstai-iltana ennen Jeesuksen ristiinnaulitsemista ja ylösnousemusta.

Ehtoollisella muistetaan Jeesuksen ristinkuolemaa ja ylösnousemusta ja tullaan osallisiksi niiden hedelmistä. Ehtoollinen merkitsee myös yhteyttä elossa olevien kristittyjen ja perille päässeiden pyhien välillä.

Kuten Kristuksen inkarnaatio eli Jumalan syntyminen maailmaan niin myös ehtoollinen on uskon salaisuus. Ehtoollisen ydin on yliluonnollinen, eikä sitä voi järjellä ymmärtää. Sen voi silti ottaa kiittäen vastaan. Ehtoollista kutsutaankin kiitosateriaksi.

Kristuksen todellista, Pyhän Hengen kautta tapahtuvaa läsnäoloa ehtoollisessa kutsutaan luterilaisessa kirkossa nimellä reaalipreesens. Ehtoollisessa on siis kyse läsnä olevan Jumalan kohtaamisesta.

Ehtoollisen yliluonnollisen luonteen vuoksi apostoli Paavali kehottaa erottamaan ehtoollisen kaikesta muusta syömisestä ja juomisesta, jotta kukaan ei nauttisi ehtoollista turmiokseen (1. Kor. 11:27–29).

Sunnuntai ja ehtoollinen kuuluvat yhteen. Siksi myös luterilaisessa kirkossa vietetään sunnuntaisin yleensä messua eli ehtoollisjumalanpalvelusta. Katekismuksessa sanotaan: ”Tarvitsemme tätä ateriaa. Kristus kutsuu pöytäänsä erityisesti niitä, jotka tuntevat itsensä syntisiksi.”

Ehtoollisella voi käydä jokainen rippikoulun käynyt ja konfirmoitu seurakuntalainen. Kastettu lapsi voi osallistua ehtoolliselle yhdessä vanhempansa tai muun hänen kristillisestä kasvatuksestaan huolehtivan konfirmoidun kirkon jäsenen kanssa.

Kastettu seurakunnan jäsen, joka osallistuu rippikouluun, voi ehtoollisopetusta saatuaan osallistua ehtoolliselle seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa rippikoulunsa opettajan kanssa.

Suomen Helluntaikirkon nettisivuilla ehtoollisesta mainitaan mm. seuraavaa;

Ehtoollinen on Jeesuksen seuraajilleen asettama muisto- ja yhteysateria, jossa hän on uskon kautta itse läsnä. Ehtoollinen julistaa Jeesuksen sovitustyötä ja on osallisuutta hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa.

Uskomme, että Jeesuksen asettamalla ehtoollisella on syvä merkitys kristillisen seurakunnan ja sen jäsenten hengellisessä elämässä. Ehtoollinen on pyhä ateria, joka luonteensa ja olemuksensa puolesta erottuu muusta aterioimisesta. Ehtoollisen vietolla on tärkeä asema jumalanpalveluselämässämme, koska se julistaa näkyvästi uskomme ydinsanomaa: Jumalan sovitustyötä Kristuksessa.

Helluntaiseurakunnissa ehtoollinen nähdään muistoateriana, sillä sen kautta meille avautuu aina uudestaan sekä Jeesuksen kuoleman että hänen ylösnousemuksensa todellisuus. Ehtoollista vietetään myös yhteysateriana, koska siinä saamme kokea elävää yhteyttä ylösnousseen Herran ja hänen seurakuntansa kanssa. Näin ollen ehtoollinen ei ole pelkästään muistoateria, vaan Kristus on siinä läsnä todellisesti uskon kautta. Kristuksen läsnäolon tarkkaa muotoa ei kuitenkaan ole määritelty, koska kyse on ihmiselle salatusta Pyhän Hengen vaikutuksesta. Jumalan pelastustyön näkyvinä aineellisina merkkeinä leipä ja viini edustavat Kristuksen ruumista ja verta. Näin ne vakuuttavat Golgatan työn täydellisestä riittävyydestä. Apostoli Paavalin käyttämät ilmaisut ”Herran malja” ja ”Herran pöytä” kertovat ehtoollisen lahjaluonteesta ja pyhyydestä.

Uuden testamentin välittämästä opetuksesta on mahdollista päätellä myös muita ehtoollisen viettoon liittyviä ulottuvuuksia. Ehtoollinen on liitonateria, sillä se on näkyvä osoitus Uudesta liitosta Jeesuksen uhriveressä, jossa Jumala on sitoutunut kertakaikkiseen ja täydelliseen pelastustekoon. Jeesuksen antaman esimerkin mukaisesti ehtoollinen on kiitosateria. Siksi palvonta ja ylistys liittyvätkin luonnollisena osana ehtoollisjuhlaan. Raamattu kehottaa ehtoollisen yhteydessä myös itsetutkisteluun omasta suhteesta toisiin seurakuntalaisiin. Samalla uskova saa luottaa Jeesuksen vereen, joka on vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi.

Ehtoollisen viettoon liittyy aina myös Jeesuksen tulemuksen odotus, sillä Jeesus ilmoitti, ettei hän ehtoollisen asettamisen jälkeen maista viiniköynnöksen antia, ennen kuin juo sen uutena omiensa kanssa Jumalan valtakunnassa.

Ehtoollisen vietto kuuluu kiinteästi seurakunnan yhteyteen ja se nautitaan yleensä jumalanpalveluksessa. Ehtoollinen voidaan kuitenkin viedä esimerkiksi seurakunnan sairaille ja vanhuksille, jotta hekin pääsisivät osallisiksi ehtoollisyhteydestä. Helluntaiseurakunnissa ehtoollisen siunaajina toimivat vanhimmat, diakonit ja pastorit sekä heidän valtuuttamansa uskovat. Yleensä seurakuntalaiset jakavat ehtoollisen toisilleen yleisen pappeuden perusteella.

Ehtoolliseen osallistumisessa helluntaiseurakunnissa on vallalla erilaisia käytäntöjä. Joissakin seurakunnissa ehtoollinen on tarkoitettu vain uskoontulon jälkeen kastetuille (suljettu ehtoolliskäytäntö), toisissa ehtoolliselle voivat osallistua kaikki ne, jotka tunnustavat Jeesuksen Vapahtajakseen (avoin ehtoolliskäytäntö). Joissakin normaalisti uskovien kastetta edellyttävissä seurakunnissa ehtoolliselle voidaan kutsua myös toiseen kristillisen kirkkoon kuuluva uskova, joka satunnaisesti on mukana jumalanpalveluksessa (ehtoollisvieraanvaraisuus). Jokainen seurakunta päättää omasta käytännöstään. Sama koskee myös ehtoollistilaisuuksien määrää.

Ehtoollisen vietto on seurakunnalle erityinen hengellinen juhla, johon liittyy Jumalan läsnäolon todellisuus. Siksi ehtoollinen kuuluu säännöllisenä ja kiinteänä osana seurakunnan elämään.

Katolinen.net nettisivuilla ehtoollisesta mainitaan mm. seuraavaa;

Eukaristian sakramentti; Jeesus sanoo: “Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti… Sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä… [hän] pysyy minussa, ja minä hänessä” (Joh. 6:51,54,56).

Eukaristia on kirkon elämän lähde ja huippukohta, jossa kirkko kaikkine jäsenineen liittyy Kristuksen ristillä Isälle kantamaan ainutkertaiseen ylistys- ja kiitosuhriin. Eukaristian liturgiassa kirkko viettää tässä hetkessä Kristuksen pääsiäistä eli hänen elämänsä, kuolemansa ja ylösnousemuksensa pelastustyötä. Kristus itse kantaa eukaristian uhrin pappien välityksellä ja tulee eukaristiassa todellisesti läsnä olevaksi leivän ja viinin muodoissa. Leivästä ja viinistä tulee todellisesti hänen ruumiinsa ja verensä. Siksi niitä kunnioitetaan ja palvotaan myös itse eukaristian ulkopuolella.

Katolilaisten tulee osallistua eukaristian viettoon eli pyhään messuun ainakin sunnuntaisin ja velvoittavina juhlapyhinä, kuten jouluna, loppiaisena ja Kristuksen taivaaseen astumisen juhlapyhänä. Vaikka olosuhteet eivät tätä aina sallisi, tilaisuutta pyhään messuun osallistumiseen ei tule toisarvoisista syistä jättää käyttämättä.

Pyhän kommuunion eli Kristuksen ruumiin ja veren voivat tiettyjä poikkeustapauksia lukuun ottamatta ottaa vastaan vain kirkon sakramenttiyhteydessä olevat katolilaiset. Muut voivat rukouksessa osallistua siihen hengellisellä tavalla. Pyhän kommuunion vastaanottamista varten uskovien tulee olla armon tilassa, minkä takia kaikista vakavammista synneistä on ripittäydyttävä sitä ennen. Lisäksi ruoasta ja muista juomista kuin vedestä on pidättäydyttävä vähintään tuntia ennen pyhää kommuuniota. Mikäli mahdollista, katolilaiset käyvät pyhällä kommuuniolla ainakin kerran vuodessa pääsiäisaikana.

Pyhä kommuunio voidaan erikoistapauksissa saada myös eukaristian vieton ulkopuolella. Tämä koskee erityisesti kotona tai sairaalassa sairastavia. Siitä on silloin sovittava papin kanssa.

Ortodoksi.net nettisivuilla ehtoollisesta mainitaan mm. seuraavaa;

Ehtoollinen on ortodoksisen kirkon keskeisin sakramentti. Ehtoolliseen ortodoksit voivat osallistua liturgiassa (jumalanpalvelus) ja sairaan ripityksessä. Ehtoolliseen tulisi osallistua vähintään kerran kuukaudessa, mutta mieluiten joka kerta liturgiaan osallistuessa ja ehtoolliseen valmistautuneena. Ehtoollinen merkitsee ortodoksille yhteyttä Kristuksen kanssa.

Itse Kristus on asettanut ehtoollisen (Matt.26:26-28): ” Aterian aikana Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: "Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini." Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä, te kaikki. Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.”

Näillä samoilla sanoilla yhä edelleen ortodoksisessa kirkossa asetetaan jokainen ehtoollinen jokaisessa liturgiassa, sillä Kristus sanoi (Luuk.22:19): ”Tehkää tämä minun muistokseni.”

Ehtoollisessa käytetty leipä on hapatetusta vaaleasta leivästä valmistettu pieni kirkkoleipä. Kirkon alkuaikoina kirkkoleipinä käytettiin kirkkokansan liturgiaan tuomia leipiä, mutta nykyään ne leivotaan erikseen. Kreikassa tuodaan vielä joissain paikoin leivät kirkkoon vanhan perinteen mukaisesti.

Alkuun liturgiassa käytettiin vain yhtä leipää, mutta myöhemmin lukumäärä muuttui viideksi. Taikinassa käytetään vehnäjauhoja, suolaa, vettä ja hiivaa. Leipä leivotaan pyöreäksi ja venäläisessä perinteessä kaksiosaiseksi. Yleensä kirkkoleivän yläosassa on ristikuvio, jonka tarkoituksena on auttaa pappia leikkaamaan sitä. Ristin ympärillä ovat kirjaimet IC XC NIKA, jotka tarkoittavat: Jeesus Kristus voittaa.

Kirkkoviininä käytetään aina rypäleistä valmistettua viiniä. Eukaristiassa pyhitettävät leipä ja viini valmistellaan liturgiaa varten uhripöydällä liturgian ensimmäisessä osassa, proskomidissa. Jumalanpalveluksen toimittaja ottaa viisi kirkkoleipää ja leikkaa niistä tietyn kaavan mukaisesti pieniä osia.

Ensimmäisestä leivästä leikataan Karitsa, joka on kuution muotoinen kappale leipää ja se pyhitetään eukaristiassa Kristuksen ruumiiksi.

Toisesta leivästä leikataan kolmion muotoinen pala, joka otetaan Jumalanäidin muistoksi.

Kolmannesta leivästä leikataan yhdeksän pientä palaa, jotka otetaan Johannes Kastajan, profeettojen, apostolien, kirkkoisien, marttyyrien, pyhittäjien, palkatta parantajien, Herran esivanhempien ja palveluksen toimittamispäivän pyhien ja liturgian kirjoittajan muistoksi.

Neljännestä leivästä leikataan palaset esivallan ja muiden elossa olevien muistoksi ja viidennestä kirkon rakentajien, kaunistajien ja muistelukirjassa muisteltavien kuolleiden muistoksi.

Kaikki nämä palaset leikataan pienellä keihästä muistuttavalla veitsellä ja laitetaan matalalle lautaselle tiettyyn järjestykseen Karitsan ympärille.

Liturgian keskeisimmässä osassa, anaforassa, ehtoollislahjat kannetaan esiin ja ne muuttuvat Pyhän Hengen vaikutuksesta Kristuksen ruumiiksi ja vereksi, joka jaetaan Ehtoolliseen valmistautuneille ortodokseille. Ortodoksisen uskon mukaan ne eivät symbolisoi ruumista ja verta, vaan ne muuttuvat Kristuksen Ruumiiksi ja Vereksi, kuten Kristus itse sanoi (Matt.26:26-28). Ortodoksinen kirkko korostaa Pyhän Hengen merkitystä Ehtoollislahjojen pyhittäjänä.

Tuo hetki, jolloin pappi lausuu: "Tee tämä leipä Sinun Kristuksesi kalliiksi Ruumiiksi. Amen." "Mitä tässä maljassa on Sinun Kristuksesi kalliiksi Vereksi. Amen." "Muuttaen ne Pyhällä Hengelläsi" Amen. Amen. Amen." on liturgian pyhin hetki. Silloin leipä ja viini muuttuvat Kristuksen Ruumiiksi ja Vereksi. Siksi kirkkokansa kumartuu tällöin maahan asti. Muuttuminen on salaisuus, jota ei pyritäkään selittämään järjellisesti.

Ortodoksiseen kirkkoon kuuluvan tulee valmistautua monella tavoin ehtoolliseen. Aikaisemmin Suomessakin edellytettiin osallistumista katumuksen mysteerioon edellytyksenä ehtoolliseen osallistumiselle. Näin on tänä päivänä vielä mm. Venäjällä ja Kreikassa, mutta oma rippi-isä tai palvelusta toimittava pappi voi oikeuttaa sielläkin henkilön osallistumaan ehtoolliseen ilman katumuksen sakramenttia. Suomessa tämä edellytys ei ole enää ehdoton, vaan ehtoolliselle voi osallistua ilman ripillä käyntiä. Kuitenkin on muistettava, että katumuksen sakramenttiin tulee silti osallistua vähintään kerran vuodessa, mieluummin useammin.

Ripillä käynnin lisäksi ehtoolliseen valmistautumiseen kuuluu paastoaminen. Terveiltä ihmisiltä edellytetään paastoamista ennen liturgiaa. Mikäli liturgia on aamulla, paastoaminen alkaa keskiyöllä, mikäli liturgia on illalla, paasto alkaa keskipäivällä.

Ennen ehtoollista on syytä lukea ehtoolliseen valmistavia rukouksia, joiden avulla valmistaudutaan nöyränä ja ymmärtäväisenä ottamaan vastaan Jumalan lahja, pyhä Ehtoollinen.

Kirkossa kaikki ehtoolliselle osallistuvat lukevat vielä papin johdatuksella yhdessä ääneen rukouksen ja kumartuvat maahan saakka. Pääsiäisaikana eli ajanjaksolla pääsiäisestä helluntaihin ei kirkossa kumarruta maahan.

Ehtoolliselle mennään jonossa, yleensä lapset menevät ensiksi. Kädet laitetaan rinnan päälle ristiin oikea käsi päällimmäiseksi ja astutaan papin eteen ja sanotaan papille oma etunimi.

Pappi jakaa ehtoollisen kaikille lusikalla ehtoollismaljasta. Lusikalla annetaan sekä Ruumis että Veri yhtä aikaa. Aikaisemmin myös ortodokseilla ehtoollislahjat nautittiin erikseen, nykyään se on käytössä vielä mm. roomalaiskatolisilla. Jaakobin liturgiassa, joka toimitetaan yleensä vain kerran vuodessa (23.10), ehtoolliseen osallistujalle jaetaan erikseen Kristuksen ruumis ja Kristuksen veri.

Ehtoollista jakaessaan pappi lausuu ehtoollisen saajalle: "Jumalan palvelija (nimi) osallistuu meidän Herramme ja Jumalamme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kalliista ja pyhästä Ruumiista ja Verestä syntiensä anteeksi saamiseksi ja iankaikkiseksi elämäksi."

Nautittuaan pyhitetyt lahjat, ehtoolliseen osallistuvan suu pyyhitään liinalla ja hän suutelee ehtoollismaljaa ja poistuu jonosta edelleen kädet rinnalla. Ehtoolliskalkin edessä ei siis tehdä ristinmerkkiä vaan siirrytään sivuun ja tehdään ristinmerkki vasta siellä alttariin päin. Sen jälkeen ehtoolliselle osallistunut siirtyy nauttimaan jälkiviiniä, joka on lämpimällä vedellä laimennettua viiniä ja se nautitaan kirkkoleivän palasten kanssa erillisellä pöydällä kirkon keskiosassa.

Jälkiviiniä tarjoilee yleensä kirkon isäntä ja siinä viini juodaan pienistä metallikupeista ja leipäpalanen otetaan käsin lautaselta. Jälkiviiniä ja leipää voidaan antaa kohteliaana huomionosoituksena myös muille kuin ortodoksisen kirkon jäsenille sekä varsinaiseen ehtoolliseen osallistumattomille ortodokseille. Jälkiviinin nauttiminen ei ole ehtoolliseen osallistumista. Varsinaiseen ehtoolliseen saa siis osallistua vain ortodoksi.

Jälkiviinin jakamisesta on luovuttu monessa paikalliskirkossa ja se on korvattu antidoralla eli liturgian päätyttyä jaettavilla pienillä kirkkoleivän palasilla. Samalla kirkkokansa käy suutelemassa papin käsissä olevaa siunausristiä.

Meillä Suomessa on käytössä molemmat, sekä jälkiviinin että antidoran jakaminen. Antidora voidaan jakaa kaikille kirkossa oleville, mutta sitä ei saisi jakaa pakanoille eikä kristilliseen kirkkoon kuulumattomille. Antidora pitää syödä kirkossa.

Ehtoollisen nauttineet tervehtivät toisiaan joko kätellen tai koskettaen toisiaan poskilla kolme kertaa ja lausuvat toisilleen: "Sielun ja ruumiin parannukseksi", johon vastataan: "Jumalan kunniaksi".

Liturgian loputtua käydään vielä suutelemassa papin kädessä olevaa siunausristiä ja ehtoolliseen osallistuneet jäävät kirkkoon kuuntelemaan kiitosrukouksia ehtoollisen johdosta.

Suomen Vapaakirkon sivuilla on ehtoollisesta mainittu mm. seuraavasti;

V apaakirkolliselle liikkeelle ehtoollinen on pyhä kokoontuminen. Ehtoollisen vietossa on kristillisen seurakunnan ydin. Ehtoollinen on yhteysateria sekä Kristuksen että seurakunnan kanssa.

Erityisesti painotetaan osallisuuden merkitystä: ”Eikö malja, jonka me siunaamme, ole yhteys Kristuksen vereen? Ja eikö leipä, jonka me murramme, ole yhteys Kristuksen ruumiiseen? Leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi ruumis, vaikka meitä on monta, sillä tulemme kaikki osallisiksi tuosta yhdestä leivästä” (1. Kor. 10:16, 17). Ehtoollinen onkin ylösnousseen Kristuksen läsnäolon juhla.

Kysymys ei ole vain ihmisten ylläpitämästä muiston vaalimisesta, vaan elävästä tapahtumasta, jossa uskova kohtaa Vapahtajansa.

Ehtoollista ei käsitetä armon välikappaleeksi, vaan armon julistajaksi ja vahvistajaksi. Ehtoollinen ei myöskään välitä syntien anteeksiantamusta ellei uskova ole sydämessään valmis sitä vastaanottamaan.

Ehtoollinen on ”uuden liiton” juhla, liiton, jonka Jumala tekee syntisen ihmisen kanssa Kristuksen sovitustyön tähden. Ehtoollisesta muodostuu armoa ikävöivien ihmisten pyhä ruokapöytä. Ehtoollinen on Herran pöytä, jossa Jeesus itse palvelee ihmistä.

Vapaakirkko avaa ehtoollisen myös muille kuin vapaaseurakuntaan kuuluville: kaikille, jotka uskovat ja ovat ottaneet Jeesuksen vastaan pelastajanaan. Uskovan kelvollisuus ehtoolliselle ei perustu hengelliseen tasoon, vaan vilpittömään mieleen olla Kristuksen seuraaja. Ehtoollinen on uskovien yhteysateria, jossa kaikki samanarvoisina ottavat vastaan Herran palvelun ja tulevat osallisiksi hänestä.

Adventtikirkon lähdekirjastossa on ehtoollisesta kerrottu mm. seuraavaa;

"Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni." Samoin hän otti aterian jälkeen maljan ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni. Niin usein kuin siitä juotte, tehkää se minun muistokseni." Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee." 1. Kor. 11:23-26.

Pölyisin jaloin he (opetuslapset) saapuivat yläsaliin viettämään pääsiäistä. Joku oli tuonut paikalle vesiruukun, pesuvadin ja pyyheliinan tavanmukaista jalkojen pesua varten, mutta kukaan ei halunnut ryhtyä tuohon halpa-arvoiseen tehtävään.

Tietoisena lähestyvästä kuolemastaan Jeesus sanoi murheellisena: "Hartaasti olen halunnut syödä tämän pääsiäisaterian teidän kanssanne ennen kärsimystäni. Sillä minä sanon teille: enää en syö pääsiäisateriaa, ennen kuin se saa täyttymyksensä Jumalan valtakunnassa" (Luuk. 22:15,16).

Kesken aterian Jeesus nousi hiljaa, otti palvelijan pyyhkeen, kaatoi vettä pesuastiaan, polvistui ja alkoi pestä opetuslasten jalkoja. Mestari palvelijana! Kun Jeesus oli lopettanut työn ja palannut paikalleen, hän sanoi: "Jos nyt minä, teidän herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, tulee myös teidän pestä toistenne jalat. Minä annoin teille esimerkin, jotta tekisitte saman minkä minä tein teille. Totisesti, totisesti: ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat" (Joh. 13:14-17).

Silloin Jeesus asetti pääsiäisen tilalle palveluksen, joka muistuttaisi hänen suuresta uhristaan: Herran ehtoollisen. Jeesus otti happamattoman leivän, "siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: 'Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.'" Sitten Jeesus "otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: 'Juokaa tästä, te kaikki. Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.'" "'Niin usein kuin siitä juotte, tehkää se minun muistokseni.' Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee".

Kristus asetti Herran ehtoollisen yhteyteen jalkojen pesun auttaakseen meitä läheisempään yhteyteen hänen kanssaan.

Pääsiäisen viettoon juutalaisessa perheessä kuului, että ennen ensimmäistä happamattoman leivän päivää kaikki hapantaikina - synnin vertauskuvana - oli poistettava talosta. Samoin uskovaisten tuli tunnustaa syntinsä ja kääntyä siitä pois – mukaan luettuna ylpeys, kateus, katkeruus ja itsekkyys - ennen kuin he voivat oikeassa hengessä kohdata Kristuksen ehtoollisella.

Tämän vuoksi Kristus asetti jalkojen pesun pyhän toimituksen. Hän ei ainoastaan näyttänyt esimerkkiä, vaan sanoi opetuslapsilleen, että heidän pitäisi tehdä samoin, ja lupasi heille siunauksen: "Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat" (Joh. 13:17). Tämä Herran ehtoollista edeltävä toimitus palvelee sen kehotuksen noudattamisessa, että jokaisen tulisi tutkia itseään, jotta ei osallistuisi Herran ateriasta "arvottomalla tavalla" (1. Kor. 11:27-29).

Jalkojen peseminen sai aikaan enemmän kuin vain puhdisti opetuslasten jalat. Siinä oli kysymys syvemmästä puhdistumisesta - sydämen puhdistuksesta. Kun Pietari pyysi Jeesus pesemään hänet kokonaan, Jeesus vastasi: "Se, joka on kylpenyt, tarvitsee vain jalkojen pesun, muutoin hän on jo puhdas".

Kun olemme vastaanottaneet Kristuksen ja meidät on kastettu, olemme opetuslasten tavoin hänen verensä puhdistamia. Mutta kristillisessä vaelluksessamme usein kompastumme. Jalkamme tulevat pölyisiksi. Meidän on tultava uudelleen Kristuksen luo ja annettava hänen puhdistavan armonsa pestä pois kertyneen lian. Meidän ei kuitenkaan tarvitse mennä uudestaan kasteelle, sillä "se, joka on kylpenyt, tarvitsee vain jalkojen pesun" (Joh. 13:10). Jalkojen pesun toimitus muistuttaa meitä siitä, että tarvitsemme toistuvaa puhdistusta ja että olemme täysin riippuvaisia Kristuksen verestä. Jalkojen peseminen ei itsessään voi puhdistaa synnistä. Ainoastaan Kristus voi meidät puhdistaa.

Tämä jalkojenpesutoimitus kuvaa, miten Kristus on osoittanut rakkauttaan seuraajiaan kohtaan "loppuun asti" (Joh. 13:1). Pietarin vastustellessa jalkojensa pesemistä Jeesus vastasi: "Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani". Ei puhdistusta, ei yhteyttä.

Eräs buddhalainen munkki pyysi kerran kristityltä lähetyssaarnaajalta ehdotusta kuvasta, joka esittäisi olennaista kristinuskosta. Taiteilijoiden oli määrä koristaa buddhalaisen luostarin suuren salin seinät freskoilla, jotka kuvasivat suuria maailmanuskontoja. Hetken mietittyään lähetyssaarnaaja alkoi lukea kertomusta Johanneksen evankeliumin 13. luvusta. "Munkki ei sanonut mitään sitä lukiessani," lähetyssaarnaaja kertoo, "mutta tunsin outoa, pelottavaa hiljaisuutta ja voimaa lukiessani kuvausta siitä, miten Jeesus pesi opetuslastensa jalat." Tuossa kulttuurissa jalkojen mainitsemista julkisessa keskustelussa pidettiin osoituksena alhaisesta käytöksestä.

"Kun olin lopettanut lukemisen, vallitsi hetken hiljaisuus. Munkki katsoi minua epäluuloisena ja sanoi: 'Tarkoitatteko, että uskontonne perustaja pesi oppilaittensa jalat?'

"Kyllä, minä vastasin. Munkin tavallisesti tyynet kasvot ajeltuine kulmakarvoineen vääntyivät hämmästyksestä. Hän oli sanaton, samoin minäkin. Nielaisin tyhjää muutaman kerran, ja kumpikin olimme tuon vaikuttavan kuvauksen valtaamia. Katsellessani buddhalaismunkkia epäilevä ilme hänen kasvoillaan muuttui katseeksi, josta heijastui syvä, pelonsekainen kunnioitus. Jeesus, kristinuskon perustaja, oli koskettanut kalastajien likaisia jalkoja! Hetken kuluttua hän saavutti taas itsensä hallinnan ja nousi seisomaan. 'Nyt minä tajuan kristinuskon sisimmän olemuksen.'"

Herran ehtoollisen vietto

Herran ehtoollinen on Suomessa tavallisin nimitys sille, mitä Uudessa testamentissa nimitetään Herran ateriaksi. Muita Uudessa testamentissa käytettyä nimityksiä ovat 'Herran pöytä' ja 'leivän murtaminen'.

Herran ehtoollisen on määrä olla riemullinen, ei surullinen tilaisuus. Sitä edeltävä jalkojen pesu tarjoaa tilaisuuden itsetutkisteluun, syntien tunnustamiseen, erimielisyyksien sovittamiseen ja anteeksiantamiseen. Saatuaan vakuutuksen siitä, että Vapahtajan veri on puhdistanut heidät, uskovat ovat valmiita Herran aterialle. He saapuvat Herran pöytään iloiten, he ovat ristin pelastavassa valossa eivätkä varjossa, valmiina juhlimaan Kristuksen hankkimaa lunastusta ja voittoa.

Herran ehtoollinen on tullut vanhan liiton aikaisen pääsiäisjuhlan tilalle. Pääsiäinen saavutti täyttymyksensä kun Kristus pääsiäislampaana antoi henkensä. Ennen kuolemaansa Kristus itse asetti sen tilalle hengellisen Israelin suuren juhlan, jota vietetään uudessa liitossa. Tämän vuoksi monet Herran ehtoollisen vertauskuvallisista juurista ulottuvat historiassa taaksepäin pääsiäisen viettoon.

Kuten Israel vietti pääsiäisjuhlaa Egyptin orjuudesta vapautumisensa muistoksi, samoin Herran ehtoollinen on juhla sen muistoksi, että Jumalan kansa on vapautunut hengellisestä Egyptistä, synnin orjuudesta.

Pääsiäiskaritsan verta siveltiin ovenpieliin ja ovenkamanaan suojaamaan talon asukkaita kuolemalta; sen lihan tarjoama ravinto antoi heille voimaa paeta Egyptistä (2.Moos. 12:3 - 8). Samoin Kristuksen uhri tuo vapautuksen kuolemasta; uskovat ovat turvassa osallistuttuaan hänen lihastaan ja verestään (Joh. 6:54). Herran ehtoollinen julistaa, että Kristuksen kuolema ristillä hankki meille pelastuksen, anteeksiantamuksen ja takasi ikuisen elämän.

Jeesus sanoi: "Tehkää tämä minun muistokseni" (1. Kor. 11:24). Herran ateria korostaa Kristuksen sovitustyön sijaisluonnetta. "Tämä on minun ruumiini," Jeesus sanoi, "joka annetaan teidän puolestanne" (1. Kor. 11:24; vrt. Jes. 53:4-12). Ristillä Viaton astui syyllisen sijaan, Vanhurskas epävanhurskaan paikalle. Tämä suunnaton teko tyydytti lain vaatimukset syntisen kuolemasta ja hankki anteeksiantamuksen, rauhan ja vakuutuksen ikuisesta elämästä katuville syntisille. Risti poisti tuomiomme ja hankki meille Kristuksen vanhurskauden viitan sekä voiman pahan voittamiseen.

Jeesus käytti monia kielikuvia opettaakseen erilaisia itseään koskevia totuuksia. Hän sanoi: "Minä olen portti" (Joh.- 10:9), "Minä olen tie" (Joh. 14:6), "Minä olen tosi viinipuu" (Joh. 15:1) ja "Minä olen elämän leipä" (Joh. 6:35). Emme voi ymmärtää näitä ilmaisuja kirjaimellisesti, sillä Jeesus ei ole läsnä jokaisessa portissa tai viinipuussa. Sensijaan hän käyti näitä vertauskuvia havainnollistaakseen syvempiä totuuksia.

Ruokkiessaan 5000 ihmistä Jeesus paljasti ruumiinsa ja verensä syvemmän merkityksen. Todellisena leipänä Jeesus sanoi: "'Ei Mooses teille antanut taivaasta leipää, vaan todellista taivaan leipää teille antaa minun Isäni. Jumalan leipä on se, joka tulee taivaasta ja antaa maailmalle elämän.' He sanoivat: 'Anna meille aina sitä leipää.' Jeesus sanoi: 'Minä olen elämän leipä. Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan'" (Joh. 6:32-35). Hän uhrasi lihansa ja verensä tyydyttääkseen meidän syvimmän nälkämme ja janomme (Joh. 6:50 - 54).

Jeesuksen syömä pääsiäisleipä oli happamatonta, ja viinipuun anti käymätöntä. Hapatetta, joka aiheuttaa käymisen ja saa taikinan nousemaan, pidettiin synnin vertauskuvana (1. Kor.5:6-8), joten se oli sopimaton Kristuksen, "tuon virheettömän ja tahrattoman karitsan" (1. Piet. 1:19) vertauskuvaksi. Ainoastaan happamaton eli "käymätön" taikina ja siitä leivottu leipä saattoi kuvata Kristuksen synnitöntä ruumista. Samoin ainoastaan turmeltumaton viiniköynnöksen hedelmä - käymätön viini - kuvaa sopivasti Vapahtajan puhdistavan veren tahratonta täydellisyyttä.

"Ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää. Mutta sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet" (Joh. 6:53,54).

Kristuksen lihan syöminen ja hänen verensä juominen on vertauskuvallista kieltä. Sillä tarkoitetaan osallistumista Jumalan sanasta, jonka välityksellä uskova pitää yllä yhteyttä taivaaseen ja omistaa hengellistä elämää. Jeesus sanoi: "Ne sanat, jotka olen teille puhunut, ovat henki ja elämä" (Joh. 6:63). "Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta" (Matt. 4:4).

Uskova syö Kristusta, elämän leipää, osallistumalla elämän sanasta - Raamatusta. Tuo sana välittää Kristuksen elämää antavaa voimaa. Ehtoollisjumalanpalveluksessa osallistumme Kristuksesta nauttiessamme hänen sanaansa Pyhän Hengen avulla. Tästä syystä sanan saarnaaminen liittyy jokaiseen Herran ehtoolliseen.

Koska uskon kautta käytämme hyväksemme Kristuksen sovitusuhrin ansioita, Herran ehtoollinen on paljon enemmän kuin vain muistoateria. Osallistuminen ehtoollisjumalanpalvelukseen merkitsee sitä, että Kristuksen ylläpitävä voima uudistaa elämäämme, antaa meille elinvoimaa ja iloa. Lyhyesti sanoen nämä vertauskuvat osoittavat, että "hengellinen elämämme on yhtä riippuvainen Kristuksesta kuin fyysinen elämämme on riippuvainen ruoasta ja juomasta."

Maailmassa, joka on täynnä kiistoja ja jakautuneisuutta, meidän yhteinen osallistumisemme näihin seurakunnallisiin tilaisuuksiin edistää seurakunnan ykseyttä ja tasapainoisuutta. Samalla se osoittaa, millaista on oikea yhteys Kristukseen ja toisiin jäseniin. Paavali kirjoittaa: "Eikö malja, jonka me siunaamme, ole yhteys Kristuksen vereen? Ja eikö leipä, jonka me murramme, ole yhteys Kristuksen ruumiiseen? Leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi ruumis, vaikka meitä on monta, sillä tulemme kaikki osallisiksi tuosta yhdestä leivästä" (1. Kor. 10:16,17).

"Tässä on viittaus siihen tosiasiaan, että ehtoollisleipä murretaan moniin palasiin, jotka seurakunnan jäsenet syövät. Niin kuin kaikki nuo palaset ovat peräisin samasta leivästä, samoin kaikki Herran aterialle osallistuvat uskovat ovat yhtä hänessä, jonka murrettua ruumista tuo murrettu leipä kuvaa. Osallistumalla yhdessä tähän ateriaan, kristityt osoittavat julkisesti, että he ovat yhtä ja kuuluvat yhteen suureen perheeseen, jonka pää on Kristus."

Kaikkien seurakunnan jäsenten tulisi osallistua pyhään ehtoolliseen, koska siinä, Pyhän Hengen välityksellä, "Kristus kohtaa kansansa ja antaa sille läsnäolollaan voimaa. Ehtoollinen voidaan jakaa kelvottomin sydämin ja käsin, ja kuitenkin Kristus on siellä itse palvelemassa lapsiaan. Kaikki, jotka tulevat sinne lujasti uskoen häneen, saavat suuria siunauksia. Jokainen, joka laiminlyö nämä jumalallisen etuoikeuden hetket, menettää paljon. Heistä voidaan sopivasti sanoa: 'Ette kaikki ole puhtaat.'"

Koemme yhteytemme voimakkaimmin ja syvimmin Herran pöydässä. Siinä kohtaamme toisemme yhteisellä pohjalla, kaikki erottavat raja - aidat kaadettuina. Siinä tajuamme, että vaikka yhteiskunnassa on paljon sellaista, mikä erottaa meitä, Kristuksessa on kaikki mitä tarvitaan meidän yhdistämiseksemme. Jakaessaan ehtoollismaljastaan Jeesus vahvisti opetuslapsilleen uuden liiton. Hän sanoi: "Juokaa tästä, te kaikki. Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi" (Matt. 26:27,28). Niin kuin vanha liitto vahvistettiin eläinuhrien verellä (2. Moos. 24:8), niin uusi liitto vahvistettiin Kristuksen verellä. Herran aterialla uskovat uudistavat uskollisuuden lupauksensa Herralleen. He tunnustavat uudelleen olevansa osa siitä hämmästyttävästä sopimuksesta, jolla Jumala Jeesuksessa sitoi itsensä ihmiskuntaan. Koska he ovat osa tästä liitosta, heillä on aihetta juhlia sitä. Näin siis Herran ehtoollinen on sekä muistoateria että kiitosjuhla ikuisen armonliiton sinetöimisen johdosta. Siitä saadut siunaukset ovat suhteessa osallistujien uskoon.

"Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee" (1. Kor. 11:26). Ehtoollispalvelus yhdistää Golgatan toiseen adventtiin. Se kytkee toisiinsa ristin ja valtakunnan. Se liittää toisiinsa "jo nyt" ja "ei vielä", jotka muodostavat Uuden testamentin maailmankuvan keskeisen olemuksen. Se pitää yhdessä Vapahtajan uhrin ja hänen toisen tulemuksensa - hankitun pelastuksen ja päätökseen saatetun pelastuksen. Se julistaa, että Kristus on läsnä Henkensä välityksellä kunnes hän tulee näkyvästi.

"Minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia ennen kuin sinä päivänä, jona juon uutta viiniä teidän kanssanne Isäni valtakunnassa" (Matt. 26:29). Tämä Kristuksen vakuutus on profeetallinen. Se suuntaa uskomme tulevaisuuden ehtoollisateriaan Vapahtajamme kanssa valtakunnassa. Tuo suuri juhla on "Karitsan hääateria" (Ilm. 19:9).

Kristus antoi ohjeet valmistautumiseksi tuota tapahtumaa varten: "Pitäkää vaatteenne vyötettyinä ja lamppunne palamassa. Olkaa niin kuin palvelijat, jotka odottavat isäntäänsä häistä valmiina heti avaamaan oven, kun hän tulee ja kolkuttaa. Autuaita ne palvelijat, jotka heidän herransa palatessaan tapaa valvomasta! Totisesti: hän vyöttäytyy, kutsuu heidät pöytään ja jää itse palvelemaan heitä" (Luuk. 12:35-37).

"Milloinkaan ei Kristus maan päällä ollessaan ollut suurempi kuin tuona muistorikkaana hetkenä Herran ehtoollisella, kun hän otti palvelijan paikan ja nöyryytti itsensä. Milloinkaan ei Kristus ole suurempi taivaassa kuin hänen palvellessaan pyhiään." Tähän huippukohtaan Herran ehtoollinen suuntaa odotuksemme, tulevan kirkkauden iloon, joka perustuu henkilökohtaiselle suhteelle Kristuksen kanssa hänen ikuisessa valtakunnassaan.

Osallistumisen edellytykset. Kaksi suurta ja pyhää toimitusta tukee kristityn uskoa: kaste ja Herran ehtoollinen. Edellinen on portti seurakuntaan, jälkimmäinen tuo siunausta niille, jotka ovat seurakunnan jäseniä. Jeesus jakoi ehtoollista vain niille, jotka tunnustautuivat hänen seuraajikseen. Herran ehtoollinen on sen vuoksi tarkoitettu uskoville kristityille. Lapset eivät yleensä osallistu ehtoolliselle ellei heitä ole kastettu.

Raamattu opettaa uskovia viettämään ehtoollista asianmukaisen kunnioittavasti, sillä "se, joka arvottomalla tavalla syö tätä leipää ja juo Herran maljasta, tekee syntiä Herran ruumista ja verta vastaan" (1. Kor. 11:27). Tuo 'arvoton tapa' tarkoittaa "joko sopimatonta käytöstä (ks. jae 21) tai sitä, että henkilö ei todella usko Kristuksen sovitusuhriin." Sellainen merkitsisi Vapahtajan hylkäämistä ja osallisuutta niiden syyllisyyteen, jotka ristiinnaulitsivat hänet.

Ne, jotka syövät ja juovat arvottomalla tavalla, "ajattelematta, että kysymys on Kristuksen ruumiista," syövät ja juovat itselleen tuomion (1. Kor. 11:29). He eivät tee eroa tavallisen ruoan ja Kristuksen sovituskuolemaa kuvaavien pyhitettyjen ehtoollisaineiden välillä. "Uskovien ei tule pitää tätä toimitusta pelkkänä muistona historiallisesta tapahtumasta. Se on sitä, mutta se on paljon enemmän. Se muistuttaa meitä siitä, mitä synti on maksanut Jumalalle ja mitä ihminen on velkaa Vapahtajalle. Se on myös väline pitää tuoreena mielessä uskovan velvollisuus todistaa julkisesti uskostaan Jumalan Pojan sovituskuolemaan."

Näiden varoitusten tähden Paavali neuvoo uskovaa tutkimaan itseään ennen kuin osallistuu Herran ehtoolliseen (1. Kor. 11:28). Ennen osallistumistaan uskovan tulisi rukoillen tarkastella hengellistä kokemustaan, tunnustaa syntinsä ja saattaa ennalleen rikkoutuneet ihmissuhteet.

Adventistiuranuurtajien kokemus osoittaa, millaista siunausta sellainen tutkistelu voi tuottaa: "Kun lukumäärämme oli vähäinen, ehtoollisen vietto oli mitä hyödyllisin tilaisuus. Edellisenä perjantaina jokainen seurakunnan jäsen pyrki selvittämään ja poistamaan kaiken sellaisen, mikä voisi erottaa häntä hänen veljistään ja Jumalasta. Sydäntä tutkittiin huolellisesti. Rukoiltiin hartaasti jumalallista valaistusta kätkössä olevien syntien havaitsemiseksi. Tunnustuksia tehtiin petollisuudesta liiketoimissa, harkitsemattomista puheista, hellitystä synnistä. Herra tuli lähelle, ja me koimme suurta vahvistusta ja rohkaisua."

Tällainen tutkistelu on luonteeltaan henkilökohtaista. Toinen ei voi sitä tehdä toisen puolesta, sillä kuka voi nähdä sydämeen tai erottaa valhevehnää oikeasta viljasta? Kristus, meidän esimerkkimme, ei torjunut ketään ehtoollispöydästä. Vaikkakin julkinen, jatkuva syntielämä sulkee pois ehtoollisaterialta (1. Kor. 5:11), Jeesus itse jakoi aterian Juudaksen kanssa, vaikka tämä ulkonaisesta Kristuksen seuraamisestaan huolimatta oli varas ja pettäjä.

Edellytyksenä ehtoollistilaisuuteen osallistumiselle ei siis ole jonkin määrätyn seurakunnan jäsenyys, vaan sydämen tila - antautuminen Kristukselle ja usko hänen uhriinsa. Näin ollen kaikkien kristillisten yhteisöjen uskovat jäsenet voivat ottaa osaa Herran ehtoolliseen. Kaikkia kutsutaan viettämään usein tätä uuden liiton suurta juhlaa ja osallistumisellaan todistamaan siitä, että ovat vastaanottaneet Kristuksen henkilökohtaiseksi Vapahtajakseen.

Lopuksi.

Itse näkisin, että ehtoolliselle voi tulla jokainen, joka haluaa siihen osallistua kunnioittaen sitä (ei halvenna sitä). Ensimmäisellä ehtoollisella läsnä olleet opetuslapsetkin ymmärsivät ehtoollisen uusitestamentillisen merkityksen vasta Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen. Opetuslapset olivat Jeesuksen kuoleman jälkeen jo luopuneet siitä toivosta, että Jeesus olisi se, joka lunastaa Israelin (Luuk. 24:21).

Ehtoollisyhteydestä ei saisi sulkea ketään pois. Eihän Jeesus sulkenut pois Juudastakaan eikä vaatinut tätä ensin tunnustamaan syntejään ja tekemään parannusta, vaikka tiesi tämän varkaaksi ja tiesi tämän kavaltavan hänet. Nykyisellään jotkut kristilliset suuntaukset sulkevat pois ehtoollisyhteydestään toiset joko suoraan tai sitten välillisesti lisäämällä ehtoolliseen omia, muille outoja elementtejä.

Ehtoollisen vieton menettelytavoista tulee olla sovittu, ettei järjestys seurakunnassa kärsi. Nyt valitettavasti on sovittu toisistaan poikkeavilla eri tavoilla. 1 Kor. 14:26-40 mukaan; ”Kun kokoonnutte yhteen, … kaiken on tapahduttava arvokkaasti ja hyvässä järjestyksessä.”

Itse pitäisin ehtoollisen osallisuutena Kristuksen ruumiiseen ja vereen, hänen kuolemansa ja ristinsovituksensa muistojuhlana, enkä lisäisi siihen muita elementtejä. Vaikka tämä muu toiminta, kuten ehtoolliskokonaisuuden jakaminen eriarvoisiin osiin, leipien paloittelun ritualisointi, syntien tunnustamisen edellyttäminen, poskisuudelmat ja jalkojen pesu, voisivatkin olla hyödyksi ja ”parempaan” mielentilaan pääsemiseksi. Toisaalta henkilö, jolla on tässä suhteessa arka omatunto, voi jopa kokea synniksi sellaiset ”kiemurat”, jotka hän kokee ehtoolliseen kuulumattomiksi. Vaikka todennäköisempää on, ettei nykyihminen edes ymmärrä ehtoollisen merkitystä. Rakkaudelliset teot liittyvät seurakunnan toiminnassa muuhun yhteyteen.

Ehtoollisella on ihmistä sisäisesti eheyttävä ja parantava vaikutus, joka joskus näkyy myös ruumiin parantumisena (1 Kor. 11:28-31).