Vanhassa testamentissa Israelin uskontunnustus kuului seuraavasti;

5. Moos. 6:4. Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme (monikkomuoto), Herra on yksi.

Alkukristillisen seurakunnan uskontunnustukseksi vakiintui lause; "Jeesus on Herra". Jeesuksen seuraajat joutuivat sovittamattomaan ristiriitaan Rooman hallinnon kanssa, joka velvoitti kansalaiset tunnustamaan, että myös keisari on Herra. Juutalaisille oli annettu tästä poikkeus. Tämä ristiriita alkaa taas olla ajankohtainen Raamattua totena pitävien Jeesuksen seuraajien ja viranomaisten välillä.

Paavali ja Kolossassa olevat kristityt eivät tunteneet toisiaan. Kolossalaiset olivat kuulleet evankeliumin Paavalin työtoverilta Epafrasilta (Kol. 1:7). Paavali oli huolissaan siitä, että lain tekoja saarnaavat judaistit voisivat opeillaan saada kolossalaiset luopumaan armon evankeliumista (Kol. 2:8-23).

Vasta myöhemmin syntyi nikolaiittojen harhaoppi, jossa saarnattiin halpaa armoa ("kaikki pääsevät taivaaseen").

Paavali aloittaa kirjeensä maininnalla; "Paavali, Jumalan tahdosta Kristuksen Jeesuksen apostoli" (Kol. 1:1). Paavali ei itse päättänyt tulla Jeesuksen Kristuksen lähettilääksi. Hän sai siihen kutsun itseltään Kristukselta Jeesukselta Damaskon tiellä (Apt. 9:1-18).

Apt. 9:15-16. … minä (Jeesus Kristus) olen valinnut hänet (Paavalin) aseekseni, tunnustamaan nimeäni maailman kansojen ja kuninkaiden ja myös Israelin kansan edessä. ...

Ennen Kristuksen kohtaamista Paavali teki työtä Jumalalle omassa voimassaan. Hän kyllä luuli palvelevansa Jumalaa mutta hänen vanha luontonsa ohjasi hänet palvelemaan vain itseään ja pahaa. Paavali oli opiskellut Vanhan testamentin kirjoitukset (Uutta testamenttia ei silloin vielä ollut) mutta kirjaviisaudestaan huolimatta hän vainosi seurakuntaa jota piti harhauskoisena.

Kun Paavali kohtasi Herran Jeesuksen Damaskon tiellä, näön menetys ei ollut se pahin. Paavali ymmärsi, että Jeesuksessa Kristuksessa hän oli kohdannut kasvoista kasvoihin sen Israelin Jumalan, jonka kasvoja kukaan ei voi nähdä ja jäädä eloon (2. Moos. 33:20). Ja juuri tätä Jumalaa hän oli herjaten vastustanut (Apt. 26:11). Paavali joutui tuomiolle ja tajusi ansainneensa kuoleman.

Apt. 26:11. Kerran toisensa jälkeen minä (Paavali) synagogissa rankaisin heitä ja yritin pakottaa heidät herjaamaan Jeesusta, ja ankarassa kiihkossani minä ulotin vainoretkeni oman maamme ulkopuolelle asti.

Apt. 9:4-9. Hän (Paavali) kaatui maahan ja kuuli äänen sanovan: "Saul, Saul, miksi vainoat minua?" Hän kysyi: "Herra, kuka sinä olet?" Ääni vastasi: "Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat. Nouse ja mene kaupunkiin. Siellä saat kuulla, mitä sinun on tehtävä." ... Saul nousi maasta, mutta kun hän avasi silmänsä, hän ei nähnyt mitään. Toiset veivät hänet Damaskokseen kädestä taluttaen. Kolmeen päivään hän ei nähnyt mitään, ei syönyt eikä juonut.

Damaskon tiellä Paavalilta vietiin kaikki. Oma hurskaus muuttui syntisyydeksi, näkevästä tuli sokea, varmana pidetty oppirakennelma romahti. Näiden kolmen sokeana viettämänsä paastopäivän aikana Paavali joutui miettimään kaiken Jumalasta oppimansa uudelleen. Paavali oli tämän jälkeen sivussa vielä useita vuosia, ennen kuin Jumala alkoi käyttää häntä apostolinaan. Ne vuodet olivat Paavalin omia kasvun vuosia kristittynä. Paavalin varsinainen näkyvä työ seurakunnassa alkoi vasta kun Barnabas haki hänet työtoverikseen Antiokiaan (Apt. 11:19-26). Monesta, joka on Jumalan koulussa kasvamassa johonkin tehtävään, tuntuu, että hänet on unohdettu. Jumala ei unohda varpustakaan, kuinka sitten kuvakseen luomansa ihmislapsen (Luuk. 12:6-7). Tehtävän saatuamme / löydettyämme meidän kasvumme on vielä kesken ja vaikka Jumala kasvattaakin meitä tehtävän avulla, pysymme keskeneräisinä. Me joudumme jatkuvasti turvautumaan Jumalan armoon, joka kasvattaa meitä (Tit. 2:11-12) ja on meidänkin voimanamme (1. Kor. 15:10).

Tit. 2:11-13. Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa, kun odotamme autuaan toivomme toteutumista, suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden ilmestymistä.

1. Kor. 15:10. Mutta Jumalan armosta minä olen se mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole mennyt hukkaan. Olen tehnyt enemmän työtä kuin kukaan heistä, en tosin minä itse, vaan Jumalan armo, joka on ollut voimani.

Lain noudattamisen avulla ei kukaan voi Jumalaa nähdä, lain tarkoitus on ohjata meidät Kristuksen yhteyteen (Gal. 3:24 ed. käännös). Siksi Mooseskaan, joka on kuva laista, ei voinut nähdä Herran kasvoja ennen kuin vasta kuolemansa jälkeen (2. Moos. 33:20, Luuk. 9:28-31). Kukaan, joka yrittää Jumalan tuntemista ohi Jeesuksen, ei siinä onnistu, koska Jumalan kasvot nähdään juuri Jeesuksessa (Joh. 14:8-9). Aabraham, joka uskoi Jumalan sanaan ja oli Herran ystävä, näki kyllä (Jaak. 2:23, 1. Moos. 18:1-14). Paavali asetettiin Damaskon tiellä sen eteen – suostuuko hän tulemaan Jeesuksen Kristuksen valitsemaksi. Kuolemantuomion sijasta Kristus antoi Paavalillekin armon ja elämän.

Apt. 9:318. Matkalla, Saulin ollessa jo lähellä Damaskosta, taivaasta leimahti yhtäkkiä valo hänen ympärilleen. Hän kaatui maahan ja kuuli äänen sanovan: "Saul, Saul, miksi vainoat minua?" Hän kysyi: "Herra, kuka sinä olet?" Ääni vastasi: "Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat. Nouse ja mene kaupunkiin. Siellä saat kuulla, mitä sinun on tehtävä." … Saul nousi maasta, mutta kun hän avasi silmänsä, hän ei nähnyt mitään. Toiset veivät hänet Damaskokseen kädestä taluttaen. Kolmeen päivään hän ei nähnyt mitään, ei syönyt eikä juonut.

Damaskoksessa oli Ananias-niminen opetuslapsi. Herra puhutteli häntä näyssä: … "Mene Suorallekadulle ja kysy Juudaksen talosta Saulia, jota kutsutaan Tarsolaiseksi. Hän rukoilee, ja näyssä hän on nähnyt, että Ananias-niminen mies tulee sisään ja panee kätensä hänen päälleen, jotta hän saisi näkönsä takaisin … minä olen valinnut hänet aseekseni, tunnustamaan nimeäni maailman kansojen ja kuninkaiden ja myös Israelin kansan edessä. Minä tulen osoittamaan hänelle, että hän joutuu paljon kärsimään minun nimeni tähden."

Ananias lähti. Hän meni sisälle taloon, pani kätensä Saulin päälle ja sanoi: "Saul, veljeni! Herra on lähettänyt minut - Jeesus, joka ilmestyi sinulle, kun olit matkalla tänne. Hän lähetti minut, jotta saisit näkösi takaisin ja täyttyisit Pyhästä Hengestä." Samassa oli kuin suomut olisivat pudonneet Saulin silmistä, ja hän näki jälleen. Hän nousi jalkeille, ja hänet kastettiin.

Se, että Paavali oli kristittyjen murhaaja, ei ollut esteenä Jumalalle kutsua Paavalia työhönsä. Meidänkään entinen elämämme ei ole este Jumalalle. Paholainen kyllä yrittää valehdella meille, että emme kelpaa. Jumala on kuitenkin jo tehnyt kaiken tarvittavan, että me kelpaisimme. Hän on jo antanut Kristuksen sovintoveren syntiemme sovitukseksi ja suojaksemme. Mutta kukaan ei sovellu Jumalan valtakunnan työhön, jos tulee töihin ohi Jeesuksen. Jos tulee, niin kuin Paavali ennen Kristuksen kohtaamista, tekee joko vääriä asioita tai suorastaan vahinkoa. Näille ohitseen tulleille Jeesus joutuu kerran sanomaan, ettei Hän tunne (tunnusta) heitä (Luuk. 13:25-27). Kun Jumala kutsuu työhönsä, Hän sijoittaa oikealle paikalle sekä antaa vielä työhön tarvittavan ajan, taidon, viisauden ja nöyryyden. Nöyryys tosin tulee vasta iän ja ajan saatossa.

Joh. 15:16. Ette te valinneet minua (Jeesusta), vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy.

Ef. 2:10. Sillä me olemme hänen (Jumalan) tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.

Paavali kirjoitti kirjeen Jumalan hänelle antamalla arvovallalla. Hän ei kuitenkaan lähestynyt kolossalaisia ylhäältäpäin. Paavali ja Timoteus "tervehtivät Kolossan pyhiä, Kristukseen uskovia veljiä. Jumalan, meidän Isämme, armo ja rauha teille" (Kol. 1:2).

Pyhiä (Jumalalle erotettuja) kolossalaiset olivat yksinomaan Kristuksen Jeesuksen sovintoveren perusteella, samoin olivat Paavali ja Timoteus. Kaste ja usko Jeesukseen Kristukseen Herranaan ja Vapahtajanaan teki heistä kaikista Isän Jumalan lapsia ja veljiä keskenään. Ihminen, omana itsenään, on kadotettu ja tuomion alainen. Itse asiassa Raamattu käyttää tällaisesta "luonnollisesta" ihmisestä sanaa kuollut (Ef. 2:1).

Jumalan lapsesta ei useinkaan tunnu siltä, että hän olisi pyhä. Ihmisenä olemisen vajavuus seuraa meitä maan päällisen vaelluksemme ajan. Meidän asemamme on Pyhä. Uudestisyntyneinä Jumalan lapsina me olemme saaneet Kristuksen meille lahjoittaman Pyhän Hengen vakuudeksi lapseudesta. Pyhä Henki meissä pyhittää meidät. Me emme itse kykene siihen teoillamme. Joku voisi sanoa, että eihän Jumala suostu asumaan vajavaisessa ja keskeneräisessä ihmisessä. Jumala itse sanoo toisin;

Jes. 57:15. Korkea ja Ylhäinen, hän, joka pysyy ikuisesti, jonka nimi on Pyhä, sanoo näin: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä, mutta asun myös murtuneiden ja nöyrien luona. Minä virvoitan murtuneiden hengen ja herätän eloon nöyrien sydämen.

1. Kor. 1:26-30. Ajatelkaa, veljet, mitä te olitte, kun teidät kutsuttiin: teissä ei ollut monta ihmisten mielestä viisasta, ei monta vaikutusvaltaista, ei monta jalosukuista. Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta. Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin. Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä. Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi.

Entä tarvitseeko pyhän (pelastuksessa sisällä olevan) pyhittyä edelleen? Asian voisi kysyä toisin; Tarvitseeko kuninkaallisen oppia käyttäytymään kuninkaallisten tavoin? Tai kun orja vapautetaan, miksi hän käyttäytyisi edelleen orjan tavoin? Jumala on antanut meille opettajaksi Pyhän Henkensä ja opaskirjaksi Raamatun. Mutta ellemme tee "kotiläksyjä", me jäämme Jumalan lapseudessa sylivauvan asteelle ja saatamme taantua/etääntyä pois Jumalan yhteydestä ja jopa kuolla hengellisen ravinnon puutteeseen (Matt. 4:4). Mitkä asiat näitä "kotiläksyjä" voisivat olla?

• Säännöllinen Raamatun lukeminen; Sillä tavoin me keräämme itsellemme sellaista Jumalan Sanan varastoa, josta Pyhä Henki voi ottaa ja ilmoittaa/kirkastaa meille Jeesusta Kristusta (Joh. 16:13-14).

Joh. 16:13-14. Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva. Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta.

2. Tim. 3:16. Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään.

• Säännöllinen rukousyhteys Isän Jumalan kanssa; Jeesus Kristus on ristinkuolemallaan sovittanut meidät Isän Jumalan kanssa ja siten antanut Jumalan meille rakastavaksi Isäksi (Room. 8:28-32). Mutta millainen lapsi minä olisin, jos Isän pyynnöistä huolimatta en koskaan viettäisi aikaa Hänen kanssaan? Minun tuntemiseni Isästä ohenisi ja lopulta Hän olisi minulle aivan vieras.

Room. 8:28-29. ... Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin että hänen Poikansa olisi esikoinen suuressa veljesjoukossa.

Matt. 6:9. Rukoilkaa te siis näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! …

• Seurakuntayhteys on paikka, jossa Jumala varsinaisesti haluaa lastansa kasvattaa. Mistä me tunnistamme toisessa tapahtuneen kasvun? Armolahjoistako, tehtävistä tai arvoasemasta – ei, vaan Hengen hedelmästä, jota on; rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä (Gal. 5:22-23). Hengen hedelmää kasvattaa ainoastaan Jeesuksen Kristuksen seurassa vietetty aika (2. Kor. 3:18).

2. Kor. 3:18. Me kaikki, jotka kasvot peittämättöminä katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kirkkauden kaltaisiksi, kirkkaudesta kirkkauteen. Tämän saa aikaan Herra, joka on Henki.

• Omien armolahjojen sekä ajan ja varojen käyttö muiden hyväksi (Jaak. 2:14-17, 1. Tim. 6:18-19, 1. Piet. 4:19).

Jaak. 2:14-17. Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä? Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, niin turha teidän on sanoa: "Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin", jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat. Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut.

Matt. 25:40. Kuningas vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.'

Tekojen lain alla olemisen erottaa armon alla olemisesta siinä, että;

• Lain alla oleva on epävarma "asemastaan" ja yrittää kelvata Jumalalle tai muille ihmisille miellyttämällä heitä. Tai sitten hän lain tekojen kautta yrittää hankkia itselleen muita paremman aseman (ylpeys).

• Armon alla oleva tunnistaa ja tunnustaa asemansa armahdettuna syntisenä ja armon saaneena rakastettuna Jumalan lapsena. Tämä armon kokeminen saa hänet toimimaan siten, että muutkin kokisivat saman armon ja pääsisivät Jumalan lapsen asemaan.