Seuraavassa esityksessä Luuk. 13:1-21 teksti on mustalla tekstillä. Aiheeseen liittyvät muut raamatunkohdat ovat tällaisella mustalla kursivoidulla. Omat kommenttini ovat sinisellä tekstillä.

Etsikkoajat loppuvat kerran

Luuk. 13:1-3. Juuri siihen aikaan Jeesuksen luo tuli ihmisiä, jotka kertoivat Pilatuksen surmauttaneen uhraamaan tulleita galilealaisia, niin että heidän verensä oli sekoittunut uhrieläinten vereen. Jeesus sanoi siihen: "Luuletteko, että he olivat suurempia syntisiä kuin kaikki muut galilealaiset, koska saivat tuollaisen lopun? Eivät suinkaan - samalla tavoin te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny.

Galilealaisia pidettiin kakkosluokan kansalaisina, sellaisina jotka "asuivat pimeydessä" (Matt. 4:12-16). Jeesuksen mukaan tapausta kertomaan tulleilla ihmisillä oli lisäksi se luulo, että surmatut olisivat olleet jopa tavallista syntisempiä galilealaisia ja siksi heille kävi niin kuin kävi.

Jeesus ei näihin ihmisten tulkintoihin yhtynyt. Jeesus ei lähtenyt syyttämään Pilatusta eikä puolustamaan galilealaisia, ei vaikka hänen opetuslapsistaan valtaosa oli Galileasta. Sen sijaan hän yritti saada ihmiset kääntymään / tekemään parannuksen. Sillä, jos he eivät kääntyisi Jumalan puoleen, he tulisivat saamaan elämälleen samanlaisen lopun. Ihmiset eivät kääntyneet ja noin 40 vuotta myöhemmin vastaava tuho sitten kohtasi heidät, kun Rooman legioonat hävittivät Jerusalemin ja surmasivat myös sen ympäristön asukkaat. Kristityiksi kääntyneet pelastuivat, koska he olivat tehneet parannuksen ja koska he noudattivat Jeesuksen ennalta antamaa ohjetta paeta kaupungista (Mark. 13:14).

Matt. 4:12-16. Kun Jeesus sai kuulla, että Johannes oli vangittu, hän siirtyi Galileaan. Nasaretiin hän ei enää jäänyt, vaan hän asettui Kapernaumiin, joka on järven rannalla Sebulonin ja Naftalin heimojen alueella. Näin tapahtui, jotta toteutuisi profeetta Jesajan sana: - Sebulonin maa ja Naftalin maa, Meren tie, Jordanin takainen maa ja muukalaisten (pakanain) Galilea - kansa, joka asui pimeydessä, näki suuren valon. Niille, jotka asuivat kuoleman varjon maassa, loisti kirkkaus.

Mark. 13:14. "Kun te näette turmion iljetyksen seisovan paikassa, jossa se ei saisi olla - huomatkoon lukija tämän! - silloin on kaikkien Juudeassa asuvien paettava vuorille. (Vain se kristitty pelastui, joka noudatti Jumalan kirjoitettua sanaa.)

Luuk. 13:4-5. Entä ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun Siloan torni sortui heidän päälleen? Luuletteko, että he olivat syyllistyneet johonkin pahempaan kuin muut jerusalemilaiset? Eivät suinkaan - yhtä lailla te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny."

Jeesus otti tähän samaan yhteyteen esimerkin onnettomuudesta, jossa kuolleet olivat tavallisia jerusalemilaisia. Eli; Jos te tavalliset, tavallista elämää viettävät ihmiset, ette tee parannusta, tekin kuolette vastaavalla tavalla tornien sortuessa. Ja he kuolivat vuonna 70 jKr., jolloin temppeliinkään ei jäänyt kiveä kiven päälle.

Miksi jerusalemilaiset eivät kääntyneet? Siihen on useita syitä. He luottivat siihen, että kuuluminen Jumalan valittuun kansaan riitti takaamaan heille Jumalan suosion. He eivät välittäneet siitä, että liitto Jumalan kanssa edellytti heiltä myös velvollisuuksia (3. Moos. 26:3-6, 3. Moos. 26:14-16). Toinen syy oli se, että; olihan heillä Herran temppeli ja temppelissä toimitetut uhrit, joten; ”kyllä Jumalankin pitäisi olla meihin tyytyväinen”. Ulkoisilla menoilla ei kuitenkaan korvata Jumalan puoleen kääntyneen sydämen asennetta (Hoos. 6:6). Kolmas syy voisi olla se, että silloisen Israelin eliitti, saddukeukset papistona, oli saanut Roomalaisilta etuoikeuksia. He kuvittelivat Jumalan siunanneen heitä heidän oman erinomaisuutensa, asemansa ja toimintansa tähden. Heidän luottamuksensa oli siirtynyt omaan osaamiseensa Jumalan tahdon etsimisen sijasta.

Miksi suuri osa meistä kristityistäkään ei käänny? Mekin luotamme omaan uskonnolliseen toimintaamme ja siihen että onhan meidät kastettu Jumalan lapsiksi. Unohdamme sen, että kasteen lisäksi tarvitaan usko, joka tulee näkyviin Jumalan sanan noudattamisena (Jaak. 2:14-17). Väärät opettajat ja saarnaajat ovat saaneet meidät luottamaan sellaiseen Jumalaan, joka ei vaadi sanansa noudattamista. Kyllä Jumala vaatii. Pyhä Jumala vaatii meiltä kuitenkin vain sellaista, mitä Hän itse on jo antanut meille. Jumala on antanut meille Poikansa, jotta me Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen ristinkuolemaan kätkettyinä eläisimme elämäämme Hänen yhteydessään, Hänen sovintoverensä aikaansaamaan anteeksiantoon turvaten, Hänen meille lahjoittamansa Pyhän Hengen johtamina (1. Joh. 5:12, Kol. 3:1-3, Room. 8:32).

3. Moos. 26:3-6. "Jos te elätte minun (Jumalan) säädöksieni mukaan ja noudatatte minun käskyjäni, minä annan teille sateet ajallaan, ja maa tuottaa niin paljon satoa ja puut niin paljon hedelmää, että teillä riittää puitavaa viininkorjuuseen asti ja viininkorjuuta kestää kylvämiseen saakka. Teillä on syötävää yllin kyllin, ja te saatte asua turvallisesti maassanne. Minä annan maahanne rauhan, ja te saatte nukkua yönne minkään häiritsemättä. Minä hävitän maastanne petoeläimet, eivätkä viholliset pääse tuhoamaan maata, (Jo sen, että Rooma oli valloittanut Israelin, olisi pitänyt herättää juutalaiset huomaamaan, että he eivät olleet eläneet Jumalan antamien säädöksien mukaan.)

3. Moos. 26:14-16. "Jos ette kuuntele minua (Jumalaa) ettekä noudata kaikkia näitä säädöksiä ja jos te halveksitte minun käskyjäni ja ylenkatsotte minun lakejani ettekä noudata kaikkia minun säädöksiäni, vaan rikotte liiton, niin minä rankaisen teitä. …

Hoos. 6:6. Uskollisuutta minä vaadin, en uhrimenoja, Jumalan tuntemista, en polttouhreja.

Jaak. 2:14-17. Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai (sellainen luuloteltu) usko silloin voi pelastaa häntä? Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, niin turha teidän on sanoa: "Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin", jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat. Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut.

1. Joh. 5:12. Jolla on Poika, sillä on elämä. Jolla ei Jumalan Poikaa ole, sillä ei ole elämää.

Kol. 3:1-3. Jos siis teidät on yhdessä Kristuksen kanssa herätetty kuolleista, niin tavoitelkaa sitä mikä on ylhäällä, missä Kristus istuu Jumalan oikealla puolella. Ajatelkaa sitä mikä on ylhäällä, älkää sitä mikä on maan päällä. Tehän olette kuolleet (yhdessä Jeesuksen kanssa ristillä), ja teidän elämänne on Kristuksen kanssa kätketty Jumalaan. (Vanhan luontomme pitäisi olla ristillä, niin että se ei pääse johtamaan meitä Pyhän Hengen sijasta.)

Room. 8:32. Kun hän (Jumala) ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin?

Luuk. 13:6-9. Jeesus esitti vielä vertauksen: "Eräällä miehellä oli viinitarhassaan kasvamassa viikunapuu. Hän meni etsimään siitä hedelmiä, mutta ei löytänyt. Silloin hän sanoi puutarhurille: 'Jo kolmena vuotena olen käynyt etsimässä hedelmiä tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Kaada se, sehän vain vie voiman maasta.' Mutta puutarhuri vastasi: 'Herra, anna sen olla vielä yksi vuosi. Minä muokkaan ja lannoitan maan sen ympäriltä. Jospa se ensi vuonna tekee hedelmää. Jollei niin käy, käske sitten kaataa se.'"

Tämä vertaus liittyy edellisiin tapauksiin. Viikunapuu on Israelin kansan vertauskuva. Tällä vertauksella Jeesus kertoo Jumalan pitkämielisyydestä meitä ihmisiä kohtaan ja sen, että Jumalan pitkämielisyydellä on rajansa.

Viikunapuulla oli ikää sen verran, että siinä olisi pitänyt olla hedelmää jo ensimmäiselläkin katselukerralla. Isäntä oli pitkämielinen, koska odotti hedelmää kolme vuotta – ja suostui vielä yhteen lisävuoteen. Aika, jolloin kaikki näyttäisi olevan ulkonaisesti hyvin, on vaarallinen niille, jotka eivät tunne tarvetta tehdä parannusta (Room. 2:4-8). Jumalan hyvyys ulkoisen hyvinvoinnin muodossa saa liian monet ihmiset paatumaan, koska he ottavat hyvinvoinnin itselleen kuuluvana itsestäänselvyytenä, vaikka se on Jumalan lahjaa (Matt. 5:44-45). Monen ihmisen usko on juuri sellainen, kuin tämä Jeesuksen vertaus viikunapuusta – se ei tuota hedelmää. Usko ei tule näkyviin armahtavaisuutena eikä hyvinä tekoina.

Room. 2:4-8. Halveksitko sinä Jumalan suurta hyvyyttä, kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä? Etkö ymmärrä, että Jumalan hyvyys johtaa sinut kääntymiseen? Mutta sinä olet kova etkä sisimmässäsi tahdo kääntyä. Näin kartutat vihaa, ja se kohtaa sinut vihan päivänä, jolloin Jumalan oikeudenmukainen tuomio tulee julki. Silloin Jumala maksaa jokaiselle hänen tekojensa mukaan. Niille, jotka uupumatta hyvää tehden etsivät kirkkautta, kunniaa ja katoamattomuutta, hän antaa ikuisen elämän, mutta niitä, jotka ovat itsekkäitä ja tottelevat totuuden sijasta vääryyttä, kohtaa ankara viha.

Matt. 5:44-45. Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille.

Sodoman ja Gomorran kohtalo on kansallisen etsikkoajan loppumisesta yksi esimerkki (1. Moos. 13:10). Sieltä ei löytynyt niitä kymmentä hurskasta, joiden vuoksi Jumala olisi jättänyt alueen kaupungit tuhoamatta (1. Moos. 18:32). Vain Loot, joka kärsi, kun joutui katselemaan ja kuuntelemaan sodomalaisten jumalattomuutta, haettiin perheineen pois tuhon alta (2. Piet. 2:6-8).

Jeesus käytti Sodoman ja Gomorran tuhoamista esimerkkinä kertoessaan takaisinpaluustaan. Samoin kuin Loot haettiin pois ennen tuhoa, tulee Jeesus hakemaan Hänen sovintovereensä turvaavat luoksensa (Luuk. 17:28-30). Kuten Sodoman alue tuhottiin Lootin lähdettyä, tuhotaan maailma Jeesukseen uskovien ylösoton jälkeen. Ja niin kuin Sodoman alueelle jäi vain yksi vähäinen kylä jäljelle (1. Moos. 19:18-21), tulee maailmaankin jäämään jäljelle vain vähän ihmisiä (Jes. 13:9-12). Tämä ei kuitenkaan ole maailman loppu vaan uudenlaisen maailman alku (Jes. 65:17).

1. Moos. 13:10. Loot katsoi ympärilleen ja näki, että Jordanin alanko oli runsasvetistä seutua. Ennen kuin Herra hävitti Sodoman ja Gomorran, se oli Soariin saakka kuin Herran puutarhaa, kuin Egyptin maata.

1. Moos. 18:32. Mutta Abraham sanoi: "Älä suutu, Herra, vaikka puhun vielä tämän kerran. Entä jos sieltä löytyy kymmenen?" Herra sanoi: "Niiden kymmenen takia jätän sen hävittämättä."

2. Piet. 2:6-8. Jumala tuomitsi Sodoman ja Gomorran kaupungit polttamalla ne poroksi ja antoi näin varoittavan esimerkin vastaisten aikojen jumalattomille. Sen sijaan hän pelasti hurskaan Lootin, jonka mieltä jumalattomien riettaus painoi. Päivästä päivään tuo hurskas mies sydämessään kärsi, kun hän joutui elämään heidän keskellään ja katselemaan ja kuuntelemaan heidän jumalattomuuttaan.

Luuk. 17:28-30. On oleva niin kuin oli Lootin päivinä. Ihmiset söivät ja joivat, ostivat ja myivät, istuttivat ja rakensivat. Mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, taivaasta satoi tulta ja tulikiveä, ja se tuhosi heidät kaikki. "Samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy.

1. Moos. 19:18-21. Mutta Loot vastasi hänelle (tuhoamaan tulleelle enkelille): "Voi ei, herrani! Sinä olet jo osoittanut minulle, palvelijallesi, suurta armoa ja laupeutta, kun sallit minun pitää henkeni. Mutta vuorille minä en uskalla yrittää: pelkään, että tuho saavuttaa minut ja minäkin kuolen. Tuo kaupunki tuolla on niin lähellä, että ehdin paeta sinne, ja se on kovin vähäpätöinen. Sehän on liian mitätön hävitettäväksi; enkö saisi paeta sinne ja silti säilyttää henkeni?" Mies sanoi: "Minä suostun sinun pyyntöösi vielä tässäkin asiassa enkä tuhoa tuota kaupunkia.

Jes. 13:9-12. Herran päivä tulee ankarana, täynnä raivoa ja hehkuvaa vihaa, se muuttaa maan autioksi ja hävittää sen syntiset asukkaat. Taivaan tähdet ja tähtikuviot kieltävät silloin valonsa loiston. Pimeänä nousee aurinko, eikä kuu säteile valoa. Minä, Herra, vaadin maailman tilille pahuudestaan ja jumalattomat synneistään. Minä teen lopun röyhkeiden ylimielisyydestä, painan maahan väkivaltaisten ylpeyden, ja ihmisiä on oleva vähemmän kuin puhdasta kultaa, vähemmän kuin Ofirin jalokultaa.

Jes. 65:17. Katso, minä luon uuden taivaan ja uuden maan. Menneitä ei enää muistella, ne eivät nouse mieleen.

Luuk. 13:10-13. Jeesus oli sapattina eräässä synagogassa opettamassa. Siellä oli nainen, jota kahdeksantoista vuotta oli vaivannut sairauden henki. Hänen selkänsä oli pahasti köyryssä, eikä hän kyennyt suoristamaan itseään. Nähdessään hänet Jeesus kutsui hänet luokseen ja sanoi: "Nainen, olet päässyt vaivastasi." Hän pani kätensä naisen päälle, ja heti tämä oikaisi selkänsä ja ylisti Jumalaa.

Vaikka Luukas käyttääkin naisen sairaudesta sanaa "sairauden henki", kyseessä ei mielestäni ollut riivaustila. Perustelen tätä sillä, että pahoja henkiä ulos ajaessaan Jeesus ei koskaan koskenut pahan hengen valtaan joutuneeseen ihmiseen, vaan hän aina käski saastaista henkeä. Tätä naista Jeesus puhutteli ja tämän naisen päälle Jeesus laittoi kätensä. Nainen oli mahdollisesti saatanan sitoma mutta ei saatanan vallassa. Se, että nainen ylisti Jumalaa, kertoo hänen suhteestaan Jumalaan. On vaarallista tulla Jumalan parantamaksi ilman, että antaa kunnian Jumalalle (Joh. 5:13-14).

Joh. 5:13-14. Parannettu ei kuitenkaan tiennyt, kuka hän oli (joka hänet oli parantanut), sillä Jeesus oli jo hävinnyt väkijoukkoon. Myöhemmin Jeesus tapasi miehen temppelissä ja sanoi hänelle: "Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin."

Tämä nainen, joka oli sairastanut 18 vuotta, oli onnellisemmassa asemassa kuin ne monet terveet, jotka eivät Jeesusta tarvitse (Mark. 2:16-17). Jumala käyttää sairautta yhtenä työkaluna, jolla Hän pyrkii irrottamaan meitä omasta itseriittoisuudestamme. Tässä mielessä sairaus voi olla sellaista etsikkoaikaa, joka mahdollisesti saa meidät kääntymään Jumalan puoleen. Sairauden avulla kaikkitietävä Jumala voi myös estää meitä ylpistymästä ja sillä tavalla pitää meidät lähellään. Suhtautuminen toisen sairauteen tuo usein esille oman sydämemme tilan. Me nimittäin emme aina tiedosta sitä, että kun Jumalan lapsi sairastaa, Jeesus on itse hänen sairaudessaan läsnä (Matt. 25:35-40).

Mark. 2:16-17. Kun fariseuksiin kuuluvat lainopettajat näkivät Jeesuksen syövän syntisten ja publikaanien seurassa, he sanoivat hänen opetuslapsilleen: "Kuinka hän syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!" Jeesus kuuli sen ja sanoi: "Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä."

Matt. 25:35-40. Minun (Ihmisen Poika, Kuningas) oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.' … 'Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.'

Luuk. 13:14. Kun synagogan esimies näki, että Jeesus paransi sairaan sapattina, hän suutuksissaan sanoi paikalla oleville: "Viikossa on kuusi päivää työtä varten, tulkaa silloin parannettaviksi älkääkä sapattina."

Sairaiden parantaminen laskettiin työnteoksi eikä sitä niin ollen saanut tehdä sapattina.

Nainen ei ollut tullut synagogaan parantuakseen vaan kuullakseen Jumalan sanaa, vaikka synagogan esimies nyt antoi naisesta tämän väärän kuvan. Ettei naisen sieluun olisi jäänyt esimiehen sanoista syviä haavoja, Jeesuksen oli jo senkin vuoksi pakko puolustaa naista.

Luuk. 13:15-16. Herra vastasi: "Te tekopyhät! Jokainen teistä kyllä päästää sapattina härkänsä tai aasinsa kytkyestä ja vie sen juomaan. Tätä Abrahamin tytärtä on Saatana pitänyt siteissään jo kahdeksantoista vuotta. Eikö häntä olisi saanut päästää vapaaksi sapatinpäivänä?"

Mahdollisesti Jeesus laittoi vain toisen kätensä naisen päälle parantaessaan hänet. Tämä sopisi hyvin hänen käyttämäänsä vertaukseen eläinten juottamisesta. Lainopettajien opetuksen mukaan eläimet sai päästää sapattinakin kytkyestä ja viedä juomaan, jos kykeni avaamaan liekanarun yhdellä kädellä. Silloin sitä ei laskettu työnteoksi. Jeesus riisui vastustajansa aseista heidän omilla laintulkinnoillaan.

Luuk. 13:17. Jeesuksen vastauksen kuullessaan kaikki hänen vastustajansa olivat häpeissään, mutta kansa iloitsi kaikista ihmeteltävistä teoista, joita hän teki.

Jeesusta vastusti kansan ylimystö, johon kuului papisto, osa fariseuksista ja Herodeksen kannattajat (Matt. 16:21, Mark. 3:6, Matt. 26:1-5).

Matt. 16:21. Tästä lähtien Jeesus alkoi puhua opetuslapsilleen, että hänen oli mentävä Jerusalemiin ja kärsittävä paljon kansan vanhimpien, ylipappien ja lainopettajien käsissä. Hänet surmattaisiin, mutta kolmantena päivänä hän nousisi kuolleista.

Mark. 3:6. Mutta fariseukset menivät ulos ja ryhtyivät heti Herodeksen kannattajien kanssa suunnittelemaan, miten saisivat Jeesuksen raivatuksi pois tieltä.

Matt. 26:1-5. Kun Jeesus oli puhunut kaiken tämän, hän sanoi opetuslapsilleen: "Kahden päivän kuluttua, niin kuin tiedätte, on pääsiäinen. Silloin Ihmisen Poika luovutetaan ristiinnaulittavaksi." Samaan aikaan kokoontuivat ylin papisto ja kansan vanhimmat ylipappi Kaifaksen palatsiin neuvottelemaan, millaisella juonella he saisivat Jeesuksen käsiinsä tappaakseen hänet. "Ei kuitenkaan kesken juhlan", he sanoivat, "ettei kansa ala mellakoida."

Luuk. 13:18-19. Jeesus sanoi sitten: "Millainen on Jumalan valtakunta? Mihin vertaisin sitä? Se on kuin sinapinsiemen, jonka mies kylvi kasvimaahansa. Sen taimi kasvoi ja oli lopulta kuin puu, ja taivaan linnut rakensivat pesänsä sen oksille."

Jumalan valtakunta alkoi Jeesuksesta (Matt. 4:17, Joh. 12:23-24) ja kasvoi, kun Pyhä Henki liitti ihmisiä Jeesuksen yhteyteen (Kol. 1:12-14). Jumalan valtakunta kasvaa vielä tänäkin päivänä, kun Pyhä henki edelleen liittää ihmisiä Jeesuksen yhteyteen. Taivaan linnut, jotka tempaavat pois sanan siemenet, kuvaavat kirkkojen yhteyteen pesiytyneitä vääriä opettajia (2. Piet. 2:1). He eivät ole oksina puussa puuta hyödyttämässä, vaan ainoastaan käyttävät puuta omaksi hyödykseen.

Matt. 4:17. Tästä lähtien Jeesus julisti: "Kääntykää (tehkää parannus), sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!"

Joh. 12:23-24. Jeesus sanoi heille: "Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.

Kol. 1:12-14. Kiittäkää iloiten Isää, joka on tehnyt teidät kelvollisiksi saamaan pyhille kuuluvan perintöosan valon valtakunnasta. Hän on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan, hänen, joka on meidän lunastuksemme, syntiemme anteeksianto.

2. Piet. 2:1. Israelin kansan keskuudessa esiintyi kuitenkin myös vääriä profeettoja, ja samoin on teidänkin joukkoonne ilmestyvä vääriä opettajia. He salakuljettavat teidän keskuuteenne tuhoisia harhaoppeja, jopa kieltävät herransa, joka on ostanut heidät omikseen. (Suosituin Herran kieltämisen muoto nykyisin on julistaa häntä sellaisena sallivana rakkautena, joka ei enää välitä Raamatun kirjoituksista, vaikka Hän itse on ne Raamattuun kirjoituttanut.)

Luuk. 13:20-21. Vielä hän sanoi: "Mihin vertaisin Jumalan valtakuntaa? Se on kuin hapate. Kun nainen sekoitti sen kolmeen vakalliseen jauhoja, koko taikina happani."

Raamatussa hapatetta käytetään pahuuden vertauskuvana (3. Moos. 2:11-12, Matt. 16:6-12, Luuk. 12:1, 1. Kor. 5:6-8, Gal. 5:7-9). Joidenkin selittäjien mukaan tämä kohta olisi poikkeus. Mielestäni tämän vertauksen luonnollisin selitys on, että kirkot maallistuvat ja happanevat. Jeesus jopa sanoi, että kun hän palaa, löytäneekö hän uskoa maan päältä (Luuk. 18:7-8). Jumalalla on kuitenkin aina olemassa jäännös, jonka Hän on itselleen varjellut (Room. 11:2-5). Kun Jeesus tulee noutamaan tämän jäännöksen luokseen taivaaseen, silloin loppuu kirkkojenkin etsikkoaika. Uskovien ylösoton jälkeen maailmassa ei ole enää jäljellä yhtään vanhurskasta (vanhan liiton juutalaisia ehkä lukuun ottamatta) – kirkot ja seurakunnat ovat kyllä jäljellä ja valtava määrä ns. kristittyjä – koko "taikina" on silloin hapantunut. Sodoman ja Gomorran kaltaiset Jumalan tuomiot alkavat.

3. Moos. 2:11-12. "Mitään Herralle tuotavaa ruokauhria ei saa valmistaa hapantaikinasta. Mitään, missä on käytetty hapatetta tai hunajaa, ei saa polttaa tuliuhrina Herralle. Uutisuhrina voitte tuoda Herralle sellaista ruokaa, mutta alttarille sitä ei ole lupa nostaa tuoksuvana uhrina poltettavaksi. (Hapan uutisuhri voisi olla hengellinen kuva äskenkääntyneen taitamattomasta jumalanpalveluksesta, joka kuitenkin on Jumalalle mieleen.)

Matt. 16:6-12. Silloin Jeesus sanoi heille (opetuslapsille): "Pitäkää varanne. Varokaa fariseusten ja saddukeusten hapatetta." Mutta he vain puhelivat keskenään: "Meiltä unohtui leipä." Jeesus huomasi sen ja sanoi heille: "Te vähäuskoiset! Te puhutte vain siitä, että teillä ei ole leipää. Ettekö te vieläkään ymmärrä? Ettekö muista niitä viittä leipää, joista riitti viidelletuhannelle? Ja kuinka monta korillista te vielä keräsitte? Entä ne seitsemän leipää, joista riitti neljälletuhannelle? Ja kuinka monta korillista te keräsitte? Kuinka te ette ymmärrä, etten minä puhunut teille leivistä? Varokaa fariseusten ja saddukeusten hapatetta." Silloin he ymmärsivät, ettei hän käskenyt varoa leipätaikinan hapatetta, vaan fariseusten ja saddukeusten opetusta. (Fariseuksilla tekopyhyys, saddukeuksilla epäusko ylösnousemukseen ja Hengen toimintaan.)

Luuk. 12:1. Väkeä oli tällä välin kokoontunut tuhatmäärin, niin että ihmiset jo tallasivat toisiaan. Jeesus rupesi ensin puhumaan opetuslapsilleen: "Varokaa fariseusten hapatetta, tekopyhyyttä.

1. Kor. 5:6-8. Te teette väärin, kun kerskutte. Ettekö tiedä, että pieni määrä hapatetta hapattaa koko taikinan? Puhdistakaa siis talonne hapantaikinasta, niin että teistä tulee uusi taikina. Happamattomiahan te olettekin, sillä meidän pääsiäislampaamme, Kristus, on jo teurastettu. Meidän on siis aika viettää juhlaa, ei vanhan pahuuden ja kelvottomuuden hapattamina, vaan happamattomina, vilpittömyydessä ja totuudessa.

Gal. 5:7-9. Te etenitte jo hyvää vauhtia. Kuka teidät on pysäyttänyt? Tehän ette enää tottele totuutta. Tämä ei ole lähtöisin ainakaan hänestä, joka teitä kutsuu. Pieni määrä hapatetta hapattaa koko taikinan.

Luuk. 18:7-8. Tottahan sitten Jumala hankkii oikeuden valituilleen, jotka päivin ja öin huutavat häntä avuksi. Hänkö viivyttäisi apuaan? (Jumalan valituilla on ahdistus, niin että joutuu pitkään huutamaan Jumalaa avuksi.) Minä sanon teille: hän hankkii heille oikeuden viipymättä. (Avun viipymisellä on tarkoitus, niin että se lopulta tulee juuri oikeaan aikaan. Avun odottaminen on monesti sellainen koetus, jota eivät kaikki kestä, vaan he luopuvat uskosta.) Mutta kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö hän uskoa maan päältä?"

Room. 11:2-5. Ei Jumala ole hylännyt kansaansa, jonka hän edeltäkäsin on valinnut. Tiedättehän te, mitä kirjoitukset kertovat Eliasta. Hän esittää Jumalalle Israelia vastaan tämän syytöksen: "Herra, he ovat tappaneet sinun profeettasi ja hajottaneet sinun alttarisi. Minä yksin olen enää jäljellä, ja he tavoittelevat minunkin henkeäni." Mutta minkä vastauksen hän saa Jumalalta? "Minä olen jättänyt itselleni seitsemäntuhatta miestä, jotka eivät ole polvistuneet Baalin edessä." Samoin on nykyisenäkin aikana olemassa jäännös, jonka Jumala on armossaan valinnut.

Kuningas Salomo on varoittava esimerkki tällaisesta happanemisesta. Saarnaajan kirja Raamatussa kuvaa sellaisen miehen ajatuksia, joka on saanut elämältä kaiken mahdollisen, mutta jolta puuttuu yksi aarre, Herran pelko ja sen mukana kaikki muu. Siksi kaikki on turhuutta. Antti Laaton mukaan ei liene sattumaa, että saarnaajan kirjan keskeistä avaintermiä "turhuus" on usein Vanhassa testamentissa käytetty kuvaamaan epäjumalien turhuutta. Salomo lankesi hyväksyttyään vaimojensa epäjumalien palvonnan ja sai ilmeisesti näin osan Israelin kansastakin lankeamaan. (Katso; Antti Laato, VTn selitysraamattu III, johdanto saarnaajan kirjaan.)

Maailmaan liittyneet ihmiset kieltävät itseltään Jumalan aidon rakkauden, joka on annettu heitäkin varten Jumalan Pojan, Jeesuksen Kristuksen ristinkuolemassa (Joh. 3:13-21.) Jotkut kuitenkin suostuvat Jumalan pelastamiksi (Apt. 2:47). Jumala antaa yksittäiselle ihmiselle etsikkoaikoja, jolloin Hänen armonsa voidaan helpommin ottaa vastaan (KR38: Job 33:14-29). Liisi Jokiranta puhuu mm. tästä asiasta Jobin kirjan selityksessään. Ao. luennot on kuultavissa ”juutuubin” kautta. Meidän pelastettujen on pyrittävä noudattamaan totuutta sellaisena, kuin se on Raamattuun kirjoitettu ja edelleenkin tuotava omat tekomme ja sanamme Jumalan sanan valoon (Joh. 3:21). Jumala on luvannut pitää meistä huolen, vaikka uskottomuus Jumalaa kohtaan voikin joko estää sen tai rajoittaa sitä (Jaak. 4:4-10, 2. Tim. 2:11-13). Hän huolehtii siitäkin, että meidän pelastuneiden pakanoiden luku tulee täyteen (Room. 11:25).

Joh. 3:13-21. Kukaan ei ole noussut taivaaseen, paitsi hän, joka on taivaasta tänne tullut: Ihmisen Poika. "Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava (Jeesus korotettiin ristille.), jotta jokainen, joka uskoo häneen, saisi iankaikkisen elämän. Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. (Usko Jumalan Poikaan on iankaikkisen elämän edellytys.) "Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen. Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan. Ja tuomio on tämä: valo (evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta syntiemme sovittajana) on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemesta pimeyden. Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi. Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta."

Apt. 2:47. He ylistivät Jumalaa ja olivat koko kansan suosiossa, ja päivä päivältä Herra liitti heidän joukkoonsa niitä jotka pelastuivat.

KR38: Job 33:14-29. Sillä Jumala puhuu tavalla ja puhuu toisella; sitä vain ei huomata. … kääntääkseen ihmisen pois pahasta teosta ja varjellakseen miestä ylpeydestä, säästääkseen hänen sielunsa haudasta … Katso, kaiken tämän tekee Jumala kahdesti ja kolmastikin ihmiselle,

Jaak. 4:4-10. Te uskottomat! Ettekö tiedä, että rakkaus maailmaan on vihaa Jumalaa kohtaan? Joka tahtoo olla maailman ystävä, asettuu Jumalan viholliseksi. Vai luuletteko, että Raamattu syyttä sanoo: "Mustasukkaisen kiihkeästi hän halajaa henkeä, jonka on meihin pannut"? Mutta vielä suurempi on se armo, jonka hän antaa. Siksi Raamattu sanoo: Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon. Taipukaa siis Jumalan alaisuuteen, mutta vastustakaa Paholaista, niin se lakkaa ahdistamasta teitä. Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. Puhdistakaa kätenne, synnintekijät, puhdistakaa sydämenne, te kahtaalle horjuvat! Tuntekaa kurjuutenne, surkaa ja itkekää! Kääntyköön naurunne murheeksi, ilonne masennukseksi. Nöyrtykää Herran edessä, niin hän on teidät korottava.

2. Tim. 2:11-13. Tämä sana on varma: Jos olemme hänen kanssaan kuolleet, saamme hänen kanssaan myös elää. Jos kestämme lujina, saamme myös hallita hänen kanssaan. Jos kiellämme hänet, myös hän on kieltävä meidät. Jos olemme uskottomia, hän pysyy silti uskollisena, sillä omaa olemustaan hän ei voi kieltää.

Room. 11:25. Veljet, jotta ette olisi oman viisautenne varassa, teidän tulee tuntea tämä salaisuus: paatumus, joka on kohdannut osaa Israelin kansasta, kestää siihen asti kun muista kansoista koottava määrä on tullut täyteen.