18.12.2018 Sakari Tuunainen Beeta-alustus – Armo


Beeta-alustus – Armo


Kun väitämme uskovamme Jumalan armoon, siihen että Jumala armahtaa meidät – Mihin me silloin uskomme?

  1. Jumalan rakkauteenko? Mutta onko Jumalan armo sama kuin Jumalan rakkaus?

Joh. 3:16-17. Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, ...

2. Piet. 3:6-7. Vedellä ja sanalla sen ajan maailma myös hävitettiin vedenpaisumuksessa. Ja sen saman sanan varassa ovat nykyiset taivaat ja nykyinen maa tulen tuhoa odottamassa. Niitä säilytetään sitä päivää varten, jona tuomio tulee ja jumalattomat tuhotaan.

Ps.19:13. Mutta kuka huomaa kaikki erehdyksensä? Puhdista minut rikkomuksistani, niistäkin, joita en itse näe.

1. Kor. 4:4-5. Minulla ei ole mitään tunnollani, mutta ei minua vielä sen perusteella ole todettu syyttömäksi. Minun tuomarini on Herra. Älkää siis tuomitko ennenaikaisesti, ennen kuin Herra tulee. Hän valaisee pimeyden kätköt ja tuo esiin sydänten ajatukset, ja silloin itse kukin saa kiitoksen Jumalalta.

Eräs henkilö sanoi, ettei hän kyennyt ymmärtämään, miksi Jumala salli hänelle rankan vastoinkäymisen, hän kun oli aina pyrkinyt noudattamaan Jumalan tahtoa. Tässä onkin "hyvien" ihmisten sudenkuoppa. Me yritämme käytöksellämme ostaa Jumalalta itsellemme mieluisemman maanpäällisen elämän - ja ihmettelemme kun se ei aina onnistu. Oikealla kristillisyydellä ei tarkoiteta maanpäällistä menestymistä, vaan maanpäällisen elämän läpi kulkemista Kristuksen kanssa, määränpäänä taivas.

Joh. 15:1-2. "Minä (Jeesus) olen tosi viinipuu, ja Isäni on viinitarhuri. … jokaisen hedelmää tuottavan oksan hän puhdistaa liioista versoista, jotta se tuottaisi hedelmää entistä enemmän.

Joh. 16:33. Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa (Jeesuksessa) rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman."

Jumalan rakkaus ei yksinään takaa minulle Jumalan armoa. Jumalan rakkauden väärinymmärtäminen voi sen sijaan saada minut kulkemaan Jumalan armon ohi, kuvittelemaan että;

Jumalan rakkauden väärin ymmärtänyt kuvittelee, että hän voisi viedä vanhan luontonsa mukanaan taivaaseen. Hänhän veisi silloin mukanaan myös oman taipumuksensa itsekkyyteen ja ylpeyteen, eikä taivas olisi sen jälkeen enää taivas. Hän ei joko ymmärrä tai hän ei hyväksy sitä, että hänen oma vanha luontonsa on Jumalan vihan alainen.

Gal. 5:13-24. Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne. … Tarkoitan tätä: antakaa Hengen ohjata elämäänne, niin ette toteuta lihanne, oman itsekkään luontonne haluja. Liha haluaa toista kuin Henki, Henki toista kuin liha. Ne sotivat toisiaan vastaan, ja siksi te ette tee mitä tahtoisitte. … Ne, jotka ovat Jeesuksen Kristuksen omia, ovat ristiinnaulinneet vanhan luontonsa himoineen ja haluineen.

Room. 8:12-14. Meillä on siis velvollisuuksia, veljet, mutta ei itsekästä luontoamme kohtaan; ei meidän pidä elää sen mukaan. Jos elätte luontonne mukaan, te kuolette, mutta jos Hengen avulla kuoletatte syntiset tekonne, te saatte elää. Kaikki, joita Jumalan Henki johtaa, ovat Jumalan lapsia.

Sanonta, "Jumala rakastaa sinua sellaisena kuin olet", kuulostaa hienolta mutta sillä mitätöidään liian usein Jumalan rakkaus. Oikeampaa olisi sanoa, "Jumala rakastaa sinua niin paljon että Hän murehtii suunnattomasti, jos haluat pysyä sellaisena kuin olet".

Jumalan armo on paljon enemmän ja monipuolisempi kuin pelkkä Jumalan rakkaus. Jumalan armossa on valtava muuttava voima.


  1. Kun uskon Jumalan armoon, luotan Hänen rakkautensa lisäksi Hänen oikeudenmukaisuuteensa, siihen että minun jokainen rikkomukseni ja laiminlyöntini joutuu Jumalan tuomion alle.

Mihin minä joutuisin, jos Jumala kohtelisi minua niin kuin tulisi kohdella syntistä - helvettiin. Jos taas luulisin, etten ole syntinen, se olisi Jumalan väittämistä valehtelijaksi (1. Joh. 1:10).

1. Joh. 1:8-10. Jos väitämme, ettemme ole syntisiä, me petämme itseämme eikä totuus ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. Jos väitämme, ettemme ole syntiä tehneet, teemme hänestä valehtelijan eikä hänen sanansa ole meissä.

Room. 6:23. Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

Jumala on äärettömän oikeudenmukainen Pyhyydessään. Se, että Jumala ei voi sietää pienintäkään syntiä, on jäänyt taka-alalle. Monet, liian monet haluavat tuntea Jumalan vain auttajana joka pelkästään rakastaa heitä. Jumala ei enää ole monellekaan syntisten tuomari. Hänen tulisi olla. Tuomarina Jumala tuomitsi Jeesuksen Kristuksen meidän sijastamme – ja Jeesus suostui vapaaehtoisesti sijaiseksi sen tuomion ja häpeän alle, jonka olisi pitänyt kohdata minua ja sinua. Ellei Jumala olisi tuomarina tätä tuomiota toteuttanut, olisimme kaikki hukassa. Kristus tuomittiin kuolemaan, häväistyksi ja hylätyksi - meidät vapautettiin. Siinä kävi juuri niin kuin Raamattu kertoo; Jeesus Kristus, joka on Jumalan Poika ja ihmisen poika, ristiinnaulittiin syyttömänä. Syyllinen Barabbas (isän poika, meidän esikuvanamme) vapautettiin.

Hukassa ovat nyt ne, joille tämä Jumalan vapauttava tuomio ei kelpaa.

Me voimme nyt vedota Jumalan oikeudenmukaisuuteen. Hän ei tuomitse samasta asiasta kahta henkilöä. Joten minä ja sinä olemme saaneet vapauttavan tuomion. Ja tästä tuomiosta ei voi valittaa. Jumala on jättänyt meille tässä asiassa vain kaksi vaihtoehtoa, ota tai jätä. Joko hyväksyn tämän kaikkein korkeimman tuomioistuimen ratkaisun – tai en hyväksy sitä.

Ilm. 20:12-15. Näin myös kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä. Kirjat avattiin, avattiin myös elämän kirja, ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli merkitty, kukin tekojensa mukaan. Meri antoi kuolleensa, Kuolema ja Tuonela antoivat kuolleensa, ja kaikki heidät tuomittiin tekojensa mukaan. Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi. Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen.

Apt. 17:30-31. "Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on ohi: hän vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen. Hän on näet määrännyt päivän, jona hän oikeudenmukaisesti tuomitsee koko maailman, ja tuomarina on oleva mies, jonka hän on siihen tehtävään asettanut. Siitä hän on antanut kaikille takeet herättämällä hänet kuolleista."


  1. Jumala antaa meille Pyhän Henkensä. Vasta silloin me kykenemme elämään Jumalan lahjoittamassa armossa kadottamatta sitä.

Kuolleessa tilassa Jumalaan nähden ollut ihminen syntyy uudesti Hengestä. Ihmisestä tulee Jumalan lapsi. Jumalan armo alkaa kasvattamaan meitä. Kasvu Jumalan lapsena, Kristuksen Jeesuksen tuntemisessa alkaa. Kasvu ilmenee siten, että annamme Pyhän Hengen ohjata meitä enemmän ja enemmän Jumalan sanan ymmärtämiseen ja noudattamiseen ja vähitellen oma vanha luontomme siirtyy taka-alalle.

Kasvulle on ainakin kolme vaihtoehtoa;

Vasta Pyhä Henki antaa meille oikean tavan rakastaa. Vasta silloin on totta Raamatun sana (1. Joh. 4:19); Me kykenemme rakastamaan lähimmäisiämme oikein koska olemme sallineet Jumalan ensin rakastaa meitä.

1. Joh. 4:16-5:3. Me olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden kaikkia meitä kohtaan ja uskomme siihen. Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Jumalan rakkaus on saavuttanut meissä täyttymyksensä, kun me tuomion päivänä astumme rohkeasti esiin. Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä maailmassa. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon. Pelossahan on jo rangaistusta; se, joka pelkää, ei ole tullut täydelliseksi rakkaudessa. Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä. Jos joku sanoo rakastavansa Jumalaa mutta vihaa veljeään, hän valehtelee. Sillä se, joka ei rakasta veljeään, jonka on nähnyt, ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei ole nähnyt. Tämän käskyn me olemmekin häneltä saaneet: joka rakastaa Jumalaa, rakastakoon myös veljeään. Jokainen, joka uskoo, että Jeesus on Kristus, on syntynyt Jumalasta, ja jokainen, joka rakastaa isää, rakastaa myös hänen lastaan. Siitä me tiedämme rakastavamme Jumalan lapsia, että rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjään. Sitähän Jumalan rakastaminen on, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä ne ole raskaita noudattaa.

Vasta Pyhä Henki kirkastaa meille Jeesuksen Kristuksen ristinkuoleman merkityksen oikealla tavalla (Joh. 16:13-15).

Joh. 16:13-15. Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva. Hän kirkastaa minut (Jeesuksen Kristuksen), sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta. Kaikki, mikä on Isän, on myös minun. Siksi sanoin, että hän saa minulta sen, minkä hän teille ilmoittaa.

Vasta Pyhä Henki, Kristus meissä, yhdistää meidät Jumalaan, antaa meille elämän, on vakuutena Jumalan lapseudesta ja on meissä voimana niin, että kykenemme vastustamaan omia syntitaipumuksiamme.


  1. Jumalan armo on sitä, että Jumala

Joh. 3:14-18. "Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava, jotta jokainen, joka uskoo häneen, saisi iankaikkisen elämän. Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. "Ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen. Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan.

1. Joh. 4:9-10. Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus - ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.

2. Kor. 5:17-6:1. Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle! Kaiken on saanut aikaan Jumala, joka Kristuksen välityksellä on tehnyt meidän kanssamme sovinnon ja uskonut meille tämän sovituksen viran. Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan; meille hän uskoi sovituksen sanan. Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa. Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden. Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi!


  1. Entä ne, jotka ovat kuolleet kuulematta pelastussanomaa Jeesuksesta Kristuksesta? Se ei ole meidän murheemme. Heidät me jätämme Jumalamme käsiin.

Me olemme kuulleet pelastussanoman, evankeliumin Jeesuksesta Kristuksesta, joka on ilosanomana meille kerrottu. Meidän "murheemme" tai "ilomme" on se, joudummeko me itse vastaamaan Jumalalle omista tekemisistämme ja tekemättä jättämisistämme – vai onko Kristus jo vastannut niistä.

Mitä tahansa teemmekin, älkäämme jättäkö meidän syntiemme vuoksi ristiinnaulittua Jeesusta Kristusta – älkäämme kulkeko armon ohi, sillä;

Room. 8:1. Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa.



Liitän tähän jatkoksi myös aikaisemmin tekemäni alustuksen armosta.

Aloitetaan pienellä tarinalla;

Eräs hyvä ihminen teki paljon hyviä tekoja vähempiosaisille. Kerran hän kuitenkin suuttui toiselle, joka sorti näitä vähempiosaisia ja löi tämän kuoliaaksi. Oikeuden edessä seisoessaan hän vetosi hyviin tekoihinsa, että oikeus "unohtaisi" tapon ja vain palkitsisi hänet hänen hyvistä teoistaan.


Jos voin vedota "armon" saamiseksi hyvin tekoihini, saanko silloin armon - vai palkkion hyvistä teoistani?

Eikö armoa tarjota vain tuomituille väärintekijöille - mihin mallikelpoinen kristitty tarvitsee armahdusta? Mitä sellaista me olemme tehneet tai jättäneet tekemättä, että tarvitsisimme siitä teosta armahdusta?

Miksi Jumalan pitäisi syyllinen ylipäätään armahtaa?

Kenelle me olemme tilivelvollisia, vai olemmeko kenellekään – eli kuka voi osoittaa meille armoa?

Miten armo liittyy anteeksiantamukseen? Voiko armahtaa ja olla antamatta anteeksi?

Onko olemassa sellaisia kristittyjä, joita Jumala ei olisi armahtanut?


Jos armo käsitetään väärintekijöiden suosimiseksi ja epäkohtiin puuttumattomuudeksi, sillä on huono kaiku. Jos oikeus ei tapahdu, on armo annettu väärin perustein. Jumalan armo ei ole tällaista. Jumala on ehdottoman oikeudenmukainen, myös armossaan. Kaiken vääryyden on saatava rangaistuksensa.

Jumala antaa ihmisille armon ja rikkomukset anteeksi vain itse tekemiensä liittojen ehtojen perusteella. Jo Vanhassa testamentissa, eli vanhan liiton aikana, Jumala lupasi tehdä kansansa kanssa sellaisen uuden liiton, johon pakanakansoillakin on osallisuus. Tämän uuden liiton toteutuminen käy ilmi Jeesuksen asettamista ehtoollissanoista (Luuk. 22:20, 1. Kor. 11:25); "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi."

Luuk. 22:19-20. Sitten hän (Jeesus) otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: "Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni." Aterian jälkeen hän samalla tavoin otti maljan ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne.

1. Kor. 11:23-26. Olen saanut Herralta tiedoksi tämän, minkä olen myös opettanut teille: Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja sanoi: "Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni." Samoin hän otti aterian jälkeen maljan ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni. Niin usein kuin siitä juotte, tehkää se minun muistokseni." Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee.

Uuden liiton välimiehenä Jeesus Kristus kärsi sen rangaistuksen, joka on jokaisen syntiä tehneen ihmisen osa. Jeesuksen Kristuksen sijaiskärsimyksen vuoksi synnit annetaan anteeksi ja Jumala voi ihmisen armahtaa, kuitenkin vain jos ihminen itse suostuu armahdettavaksi. Omasta mielestään hyvä ja synnitön ihminen ei tarvitse armoa. Jeesus Kristus antaa ihmiselle Pyhän Hengen armahtaessaan hänet. Tällöin ihmisellä on mahdollista pysyä armon alla Kristuksessa, sillä vain Pyhän Hengen avulla ihminen kykenee pitämään vanhan syntisen luontonsa kurissa.

Nykyisen armoliiton aikana synti ei kadota vaan se, ettei Jeesukseen Kristukseen synneistä vapauttajana uskota.

Joh. 16:7-11. Mutta minä (Jeesus) sanon teille totuuden: teille on hyödyksi, että minä menen pois. Ellen mene, ei Puolustaja (Pyhä Henki) voi tulla luoksenne. Mutta mentyäni pois minä lähetän hänet luoksenne, ja hän tulee ja paljastaa, että maailma on väärässä, hän paljastaa, mitä on synti, mitä vanhurskaus ja mitä tuomio. Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun, vanhurskaus tulee julki siinä, että minä menen Isän luo ettekä te enää näe minua, ja tuomio on siinä, että tämän maailman ruhtinas on tuomittu.


Iso Raamatun tietosanakirja kertoo Jumalan armosta mm. seuraavaa;

Pyhyys on Jumalan perustava tunnusmerkki. Pyhyydessään Jumala on sekä armon että vihan Jumala. Jumala on pyhä armossaan ja pyhä vihassaan. Jumala osoittaa armonsa – ja voi osoittaa sen – vain liiton perustalla. So. sovituksen perustalla, niitä kohtaan jotka Hän saa pelastaa armoliittoonsa.

Kummatkin käsitteet, armo ja liitto, kuuluvat yhteen. Israelin liittoyhteys Herraan on armoliitto. Liitto on syntynyt Jumalan armon aloitteesta, se pysyy voimassa Jumalan osoittaman armollisen liittouskollisuuden tähden, se saatetaan entiselleen ja uudistetaan Israelin luopumisen jälkeen Jumalan armollisen asioihin puuttumisen kautta.

Tiettyä Vanhan Testamentin armo –sanaa (myötätunto, sääli, suosio, armo) käytetään erityisesti silloin, kun osoitetaan tai anotaan yksipuolista suosiota ilman velvoitusta tai ehtoa. Erityisesti tätä Jumalan armoa anotaan monissa psalmeissa osoituksena siitä, että rukoilija tajuaa olevansa täysin sen varassa.

Ps. 4:2. (ed. käännös) Vastaa minulle, kun minä huudan, sinä minun vanhurskauteni Jumala, joka ahdingossa avarrat minun tilani. Armahda minua, kuule minun rukoukseni.

Ps. 6:3-4. Ole minulle armollinen, Herra, minä olen nääntynyt. Paranna minut, Herra, tuska polttaa minun luissani ja mieltäni jäytää pelko. Herra, kuinka kauan vielä?

Tällaisen yksipuolisen armon sai myös Nooa.

1. Moos. 6:5-8 (ed. käännös). Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat, niin Herra katui tehneensä ihmiset maan päälle, ja hän tuli murheelliseksi sydämessänsä. Ja Herra sanoi: "Minä hävitän maan päältä ihmiset, jotka minä loin, sekä ihmiset että karjan, matelijat ja taivaan linnut; sillä minä kadun ne tehneeni". Mutta Nooa sai armon Herran silmien edessä.


Uusi käännös kääntää 1. Moos. 6: 8 suomenkielelle sujuvammin mutta häivyttää samalla sen alkuperäisen merkityksen. Se, että olisi Herralle mieluinen, niin kuin uusi käännös armosanan kääntää, ei koskaan riitä pelastuksen perusteeksi ohi Kristuksen.

Samaa käännösperiaatetta on käytetty 1. Moos. 18:3 kohdassa, kun Abraham sai Herran vieraakseen. Se, että saa Herran vieraakseen, on pelkkää armoa. Herran vierailu ei lisää kunniaa vierailun kohteelle. Herra ei koskaan lähesty ihmistä siksi, että ihmisessä itsessään olisi jotain Jumalalle kelpaavaa (Room. 11:35).

1. Moos. 18:1-3. (ed. käännös) Ja Herra ilmestyi hänelle (Abrahamille) Mamren tammistossa, jossa hän istui telttamajansa ovella päivän ollessa palavimmillaan. Kun hän nosti silmänsä ja katseli, niin katso, kolme miestä seisoi hänen edessänsä; nähdessään heidät hän riensi heitä vastaan majan ovelta ja kumartui maahan ja sanoi: "Herrani, jos olen saanut armon sinun silmiesi edessä, älä mene palvelijasi ohitse.

1. Moos. 18:3. Hän sanoi: "Herrani, suothan minulle sen kunnian, ettet kulje palvelijasi ohi.

Room. 11:34-35. Kuka voi tuntea Herran ajatukset, kuka pystyy neuvomaan häntä? Kuka on antanut hänelle jotakin, mikä hänen olisi maksettava takaisin?


Edelleen Ison Raamatun tietosanakirjan mukaan;

Armon käsite on usein lähellä laupeuden ajatusta. Hebr. sana (laupeus, armahtavaisuus) ilmentää lähinnä tunnepohjaista armoa jonka lähtökohtana on alkuperäinen yhteys armon lahjoittajan ja sen vastaanottajan välillä. (Eli yhteys on syntynyt ensin.) Vanhemmat osoittavat (tällaista) armahtavaisuutta lapsiaan kohtaan, veli veljeään kohtaan. Herra osoittaa myös tällaista armoa Israelia kohtaan.

Jes. 49:13-15. (ed. käännös) Riemuitkaa, te taivaat, iloitse, sinä maa, puhjetkaa riemuun, te vuoret, sillä Herra lohduttaa kansaansa ja armahtaa kurjiansa. Mutta Siion sanoo: "Herra on minut hyljännyt, Herra on minut unhottanut". Unhottaako vaimo rintalapsensa, niin ettei hän armahda kohtunsa poikaa? Ja vaikka he unhottaisivatkin, minä (Jumala) en sinua unhota.

Armo liittyy Vanhassa Testamentissa Israeliin, koska armokäsite on kiinteässä yhteydessä liittoon. Mutta ajatus Herran armosta kaikkia kansoja kohtaan tulee myös kirkkaasti esiin.

Jes. 42:1-7. Katso: minun palvelijani, jolle minä annan voiman, minun valittuni, johon olen mieltynyt. Henkeni olen laskenut hänen ylleen, hän tuo oikeuden kansojen keskuuteen. Ei hän huuda eikä melua, ei kuulu hänen äänensä kaduilla. Murtunutta ruokoa hän ei muserra, lampun hiipuvaa liekkiä hän ei sammuta. Tinkimättä hän toteuttaa oikeuden. Eikä hän murru, ei himmene hänen liekkinsä, vaan hän saattaa kaikkialla oikeuden voimaan. Hänen opetustaan ikävöivät kaukaiset rannat. Näin sanoo Jumala, Herra, hän, joka loi taivaan ja levitti sen auki, joka muovasi maan ja kaiken mitä siitä versoo ja antoi sen päällä kulkeville elämän hengen: - Vanhurskaan suunnitelmani mukaan minä, Herra, olen kutsunut sinut. Minä tartun sinun käteesi ja suojelen sinua. Sinut minä asetan toteuttamaan sen liiton, jonka olen tehnyt tämän kansan kanssa kaikkien kansojen valoksi, ...

Uudessa Testamentissa Jumalan armo on pääkäsite. Jumalan valtakunta on armon valtakunta. Karis (armo) käsitteessä uusitestamentillinen jumalasuhde on saanut laadullisen määrittelyn. Karis käsite on aina yhteydessä Jumalan armotekoon Kristuksen lunastustyössä, Hänen työhönsä liiton solmimiseksi ja sen ylläpitämiseksi. (Kuten Vanhan Testamentin aikana liitto ja armo kuuluivat yhteen, samoin on Uuden Testamentin aikana.) Tuloksena Jumalan armoteosta Kristuksen pelastustyössä on, että Jumalan mielisuosio on niiden osana, jotka uskon kautta ovat tässä uudessa liittosuhteessa Jumalaan. Armon ensisijainen lahja on syntien anteeksiantamus, välitön jumalayhteys ja iankaikkinen elämä.

Armo tuli Jeesuksen Kristuksen kautta ja ”hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet ja armoa armon päälle” (Joh. 1:16-17).

Joh. 1:16-17. Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, armoa armon lisäksi. Lain välitti Mooses, armon ja totuuden toi Jeesus Kristus.

Jumalan armotyö Kristuksen kuolemassa on tapahtunut kaikkien ihmisten puolesta (Tit. 2:11), mutta armo Jumalan hyvänä tahtona ihmisiä kohtaan toimii vain Golgatan liiton perustalla (Room. 3:22-25). Ainoastaan ne, joilla uskon kautta on osuus Jumalan armotyöhön Kristuksessa, elävät Jumalan armossa (Kol. 2:12-14, Room. 8:1). Kristus-yhteyden ulkopuolella hallitsee edelleen Jumalan viha (Room. 5:10, 8:1, Ef. 2:3) Vert. Joh. 3:36. Armo Jumalan suosiona ja hyvänä tahtona hallitsee ainoastaan siellä, missä armon lahja (Kristuksen sovitus) vastaanotetaan uskossa (Room. 5:21, 5:17). Jos ei ota vastaan armoa uskon kautta, ei kenelläkään ole osuutta Kristuksen työn kautta syntyneeseen armoyhteyteen, jossa viha on lakannut. Siksi armo suosiona Uudessa Testamentissa, samoin kuin Vanhassa Testamentissa, on sidottu liittoajatukseen. Jumalan mielisuosio on niiden osana, jotka uskon kautta ovat uudessa liittosuhteessa Jumalaan. Armon ensisijainen lahja on

Tit. 2:11. Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille,

Room. 3:22-25. Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi. Näin Jumala on osoittanut vanhurskautensa. …

Kol. 2:12-14. Kasteessa teidät yhdessä hänen kanssaan haudattiin ja herätettiin eloon, kun uskoitte Jumalaan, joka voimallaan herätti Kristuksen kuolleista. Te olitte kuolleita rikkomustenne ja ympärileikkaamattomuutenne vuoksi, mutta Jumala teki teidät eläviksi yhdessä Kristuksen kanssa. Hän antoi meille kaikki rikkomuksemme anteeksi, hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin.

Room. 8:1. Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa.

Room. 5:10. Jos kerran Jumalan Pojan kuolema sovitti meidät Jumalan kanssa, kun olimme hänen vihollisiaan, paljon varmemmin on Jumalan Pojan elämä pelastava meidät nyt, kun sovinto on tehty.

Ef. 2:3. Heidän joukossaan mekin kaikki ennen elimme noudattaen oman luontomme haluja ja tehden niin kuin ruumiimme ja mielemme tahtoivat, ja näin olimme luonnostamme vihan alaisia niin kuin kaikki muutkin.

Joh. 3:36. Sillä, joka uskoo Poikaan, on ikuinen elämä, mutta joka ei tottele Poikaa, se ei pääse näkemään elämää, vaan Jumalan viha pysyy hänen yllään.

Kristuksesta pois lankeaminen merkitsee armosta pois joutumista. (Eli toivo pelastuksesta asetetaan Kristuksen sijasta johonkin muuhun.)

Gal. 5:4. Te, jotka pyritte vanhurskauteen lakia noudattamalla, olette joutuneet eroon Kristuksesta, armon ulkopuolelle.

Gal. 1:6-8. Olen hämmästynyt, kun te näin pian olette luopumassa hänestä, joka on armossaan kutsunut teidät, ja olette siirtymässä toisenlaiseen evankeliumiin. Mitään toista evankeliumia ei kuitenkaan ole. Jotkut vain hämmentävät teidän ajatuksianne ja koettavat vääristää Kristuksen evankeliumia. Julistipa kuka tahansa teille evankeliumia, joka on vastoin meidän julistamaamme - vaikkapa me itse tai vaikka taivaan enkeli - hän olkoon kirottu.


Armo edustaa pelastustietä, joka on jyrkästi vastakkainen lain pelastustielle (omilla teoilla ansaittu vanhurskaus). Armo sulkee pois kaiken ansioajattelun hyvine tekoineen. Armo ei siis ole sellaista, että kunhan minä vain yritän tehdä oman osuuteni, niin Jumala sitten ”armahtaa loput”.

Room. 4:4. Työntekijälle maksettua palkkaa ei katsota armosta saaduksi vaan ansaituksi.

Room. 11:6. Mutta jos valinta kerran perustuu armoon, se ei perustu ihmisen tekoihin - muutenhan armo ei olisi armo.

Room. 6:14. Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia.

Gal. 5:4. Te, jotka pyritte vanhurskauteen lakia noudattamalla, olette joutuneet eroon Kristuksesta, armon ulkopuolelle.

Uskon kautta me luotamme Jumalaan ja otamme armon vastaan. Uskon kautta armo alkaa vaikuttaa meissä. Usko ei ole meidän omaa yritystämme uskoa vaan sekin on Jumalan lahja.

Ef.2:8. Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja.

1 Tim. 1:14. Meidän Herramme armo on ollut yltäkylläinen, samoin se usko ja rakkaus, jonka Kristus Jeesus saa aikaan.

Armossa voi kasvaa. Vähitellen ihminen alkaa huomata itsessään enemmän ja enemmän pois pantavaa, sellaista josta ei omin voimin pääse irti. Armossa kasvava kasvaa myös Kristuksen tuntemisessa. Armolahjat sen sijaan annetaan yksittäisille ihmisille seurakunnassa tehtävää palvelustyötä varten.

2 Tim. 2:1. Vahvistakoon siis Kristuksen Jeesuksen armo sinua, poikani!

2 Piet. 3:18. Kasvakaa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänelle kunnia nyt ja iankaikkisuuden päivään asti. Aamen.

Ef. 4:7. Mutta kukin meistä on saanut oman armolahjansa, sen jonka Kristus on nähnyt hyväksi antaa.

1 Piet. 4:10. Palvelkaa kukin toistanne sillä armolahjalla, jonka olette saaneet, Jumalan moninaisen armon hyvinä haltijoina.

Tiit. 2:11-12. Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään hillitysti, oikeamielisesti ja Jumalaa kunnioittaen tässä maailmassa, …


Jumala haluaa armahtaa aina silloin kun se suinkin on mahdollista.

Ps.86:5. Sinä, Herra, olet hyvä, sinä annat anteeksi, runsain mitoin sinä jaat armoasi kaikille, jotka sinua avuksi huutavat.

Ps. 103:11. Sillä niin kuin taivas on korkea maan yllä, niin on Herran armo suuri niille, jotka pelkäävät ja rakastavat häntä.

Snl. 3:34. Säälimätöntä ei Herra sääli, mutta nöyrille hän antaa armonsa.

Jes. 66:2. Kaiken tämän on minun käteni tehnyt, niin nämä ovat syntyneet, sanoo Herra. Köyhää minä katson, köyhää, hengeltään särkynyttä, sanani alla arkaa.

Snl. 28:13. Joka rikkomuksensa salaa, ei menesty, joka ne tunnustaa ja hylkää, saa armon.

Se on jo armoa, että Isä Jumalan vetää meitä, jumalasuhteessamme kuolleita, yhteyteensä. Isän Jumalan luo tullaan vain Pojan, Jeesuksen Kristuksen kautta. Sen jälkeen Kristuksen lahjoittama Pyhä Henki pitää meitä Jumalan luona.


Anteeksiantamuksesta Ison Raamatun tietosanakirjan mukaan;

Vanha Testamentti; Esiin nouseva syvä tietoisuus synnistä tehostaa uhriajatusta tavalla, josta selviää, että todellinen uhri joka miellyttää Herraa on, ”särjetty henki, särjetty ja murtunut sydän” (Psalmi 51:19, 34:19, Jes. 57:15, 66:2). Sellaiset ajatukset kuvastavat syvää sisäistä henkilökohtaista jumalasuhdetta. On tultu tietoiseksi siitä että uhripalvelus on tehoton, ellei sitä seuraa totinen katumus ja kääntymys. Sen jälkeen aavistellaan yhä enemmän, että Herran täytyy säätää uusi liitto, joka perustuu täydelliseen anteeksiantoon (Jer. 31:31-34). Juuri Messias (Kristus) säätää tämän liiton (Jes. 42:6, 49:8, 55:3).

Mikään muu uskonto ei tunne sellaista täyttä ja vapaata anteeksiantoa, joka esiintyy Raamatussa jo Vanhassa Testamentissa.

Uudessa Testamentissa anteeksiantamus yhdistetään johdonmukaisesti Jeesukseen Kristukseen.


Anteeksiantoon liittyy usein uhriajatus. Syyttömän eläimen tai linnun veri vuodatetaan että saataisiin anteeksi. Tämän lisäksi toiselle aiheutettu vahinko piti korvata. On kuitenkin joitakin asioita, joita ei edes näin saatu anteeksi, kuten viattoman veren jatkuva vuodattaminen. Jumalan anteeksiantoon näyttäisi liittyvän myös se, että Jumala alkaa kulkea hänen mukanaan, jolle on antanut anteeksi (2 Moos. 34:8-9). Tällainen anteeksianto kohtaa meitä, kun hyväksymme Jeesuksen Kristuksen sovitustyön omalle kohdallemme. Saamme Jumalan lupaaman Pyhän Hengen opastajaksi, matkakumppaniksi ja perille viejäksi. Vanhan Testamentin eläinuhri oli esikuva Jeesuksesta Kristuksesta Jumalan uhrikaritsana.

2. Moos. 34:8-9. Mooses polvistui kiireesti, heittäytyi kasvoilleen maahan ja sanoi: "Jos siis edelleenkin tahdot osoittaa minulle armoasi, Herra, niin kulje meidän mukanamme. Vaikka tämä kansa on uppiniskainen, anna anteeksi meidän pahat tekomme ja syntimme ja ota meidät omiksesi."


Jo Vanha Testamentti esittää Jumalan armahtavana ja anteeksiantavana Jumalana.

Jer. 5:1. Kierrelkää Jerusalemin katuja, katselkaa ja kyselkää, tarkkailkaa väkeä toreilla. Jos löydätte yhden ainoankaan, joka tekee oikein, joka on rehellinen ja uskollinen, niin minä armahdan (annan anteeksi) kaupunkia.

Jo vanhassa liitossa (lakiliitto Israelin kanssa) Jumala itse järjesti edellytyksen jumalalliselle anteeksiannolleen sovituksen muodossa. Viattoman eläimen henki sai korvata ihmisen rikkomuksen. Anteeksiannolla oli edellytyksenä tämä sijaisuhri joka on esikuva siitä sovituksesta, jonka Kristus ristillä teki. Vanhassa liitossa synti- ja vikauhri sai aikaan sovituksen riippumatta uhrin suuruudesta tai aineellisesta arvosta. Uhrin veri annettiin sovitukseksi, sillä ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista (3 Moos. 17:11 ja Hepr. 9:22).


Miksi sitten Herra ei voi armahtaa kaikkia? Siksi, koska kaikki eivät suostu armahdettaviksi Jumalan asettamalla ehdolla, eli ottamaan vastaan lahjavanhurskautta joka saadaan ainoastaan Kristuksen kautta.

Jes. 1:18-20. Tulkaa, selvittäkäämme miten asia on, sanoo Herra. - Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa. Jos te taivutatte mielenne kuulemaan minua, te saatte syödä maan hyvyyttä, mutta jos kovetatte mielenne ja torjutte minut, miekka syö teidät. Herran suu on puhunut.

Jes. 55:6-7. Etsikää Herraa, kun hänet vielä voi löytää, huutakaa häntä avuksi, kun hän on lähellä! Hylätköön jumalaton tiensä ja väärintekijä juonensa, kääntyköön takaisin Herran luo, sillä hän armahtaa, turvautukoon Jumalaan, sillä hänen anteeksiantonsa on runsas.

Jes. 26:7-10. Oikeamielisten polku on suora, sinä tasoitat vanhurskaan tiet. … Mutta jumalaton, vaikka hänet armahdettaisiin, ei opi elämään vanhurskaan tavoin. Hän vääristää oikeuden, ei hän näe Herran valtasuuruutta.

2. Kor. 5:17-6:1. Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle! Kaiken on saanut aikaan Jumala, joka Kristuksen välityksellä on tehnyt meidän kanssamme sovinnon ja uskonut meille tämän sovituksen viran. Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan; meille hän uskoi sovituksen sanan. Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa. Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden. Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi!

Joh. 3:3. Jeesus vastasi hänelle (Nikodeemokselle): "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa."


Jumalan armon ja anteeksiantamuksen saamisen yleisedellytys on, että syntinen kääntymyksen ja uskon kautta ottaa vastaan sen sovituksen, jonka Jumala teki Kristuksessa. Jolla ei ole Kristusta, ei ole Jumalan anteeksiantamustakaan. (Apt. 3:19, 26, 2 Kor. 5:19-21, 1 Joh. 2:22-23). Synnit saa anteeksi kun tunnustaa ne ja pyytää Jumalalta voimaa niistä luopumiseen (1 Joh. 1:9). Syntien anteeksisaaminen Jeesuksen Kristuksen kautta luo pohjan ihmisen ja Jumalan väliselle suhteelle (Room. 5:1-11).

Syntien saaminen anteeksi Jumalalta (armoliitto) ei ole pelkästään kääntymyksen asia, vaan se on yhtä välttämätöntä hengelliselle elämälle kuin mitä ruoka on ruumiille. Isämeidän rukouksessakin jokapäiväisen leivän ja anteeksisaamisen anominen ovat lähekkäin. Jumala antaa loputtomasti anteeksi kun vain sitä Häneltä pyydämme. Samaa Hän odottaa myös meiltä.

1 Joh. 1:9. Jos me tunnustamme syntimme, niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.

Jes. 55:6-7. Etsikää Herraa, kun hänet vielä voi löytää, huutakaa häntä avuksi, kun hän on lähellä! Hylätköön jumalaton tiensä ja väärintekijä juonensa, kääntyköön takaisin Herran luo, sillä hän armahtaa, turvautukoon Jumalaan, sillä hänen anteeksiantonsa on runsas.

Matt.18:21-22. Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: "Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?" "Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa", vastasi Jeesus.

Luuk. 17:3-4. Pitäkää varanne! Jos veljesi tekee väärin, nuhtele häntä, ja jos hän sitten katuu, anna hänelle anteeksi. Vaikka hän seitsemästi päivässä rikkoisi sinua vastaan ja seitsemästi tulisi sanomaan sinulle: 'Minä kadun', anna hänelle anteeksi.

Kokemus siitä että on saanut Jumalalta syntinsä anteeksi, antaa edellytykset sille että kykenee antamaan anteeksi muille. Se että olen saanut omat syntini Jumalalta anteeksi, oikeastaan velvoittaa minua antamaan anteeksi muille. Ellen anna, annan silloin tietämättäni Jumalalle luvan kohdella minua samalla tavalla kuin minä kohtelen muita. Se on suurta armoa, ettei Jumala kuitenkaan aina tee niin.

Matt. 18:32-35. Silloin kuningas kutsutti palvelijan luokseen ja sanoi: 'Sinä kelvoton! Minä annoin sinulle anteeksi koko velan, kun sitä minulta pyysit. Eikö sinunkin olisi pitänyt armahtaa työtoveriasi, niin kuin minä armahdin sinua?' Vihoissaan kuningas pani palvelijansa ankaraan vankeuteen, kunnes tämä maksaisi koko velan. "Näin tekee minun (Jeesuksen) taivaallinen Isänikin teille, jos te ette kaikesta sydämestä anna kukin veljellenne anteeksi."

Matt. 6:12-15. Ja anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa. Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta. Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.

Mark. 11:25-26. Ja kun seisotte rukoilemassa, antakaa anteeksi kaikki mitä teillä on jotakuta vastaan. Silloin myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa teille rikkomuksenne anteeksi. Jos te ette anna anteeksi, ei teidän taivaallinen Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.

Mikäli Jumalan armoon uskova (armo kohtaa meitä Jeesuksessa) kantaa katkeruutta, vaikka oikeutettuakin, toista ihmistä kohtaan, hän vahingoittaa sillä vain itseään. Paavalikin kertoo antavansa anteeksi, ettei Saatana pääsisi hänestä voitolle.

2 Kor. 2:10-11. Kenelle te annatte anteeksi, hänelle annan minäkin, ja kun olen antanut anteeksi - jos nyt jotakin anteeksi annettavaa on - olen tehnyt sen teidän takianne Kristuksen edessä, jottei Saatana pääsisi meistä voitolle. Hänen juonensa me kyllä tiedämme.

Kristityn tulee nähdä vaivaa pitääkseen hyvät suhteet lähimmäisiin.

Ef. 4:31-32. Hylätkää kaikki katkeruus, kiukku, viha, riitely ja herjaaminen, kaikkinainen pahuus. Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja lempeitä ja antakaa toisillenne anteeksi, niin kuin Jumalakin on antanut teille anteeksi Kristuksen tähden.

Kol. 3:12-13. Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen. Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin.

Kuitenkaan kaikkien kanssa ei ole mahdollista tulla toimeen.

Room. 12:18. Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa.

Sananl. 26:18-19. Kuin järkensä menettänyt jousimies, joka tulisilla nuolilla tuhoa kylvää, on se, joka pettää ystävänsä ja sanoo: "Leikkiähän se vain oli."


Millä asioilla me voimme tehdä Jumalan armon turhaksi?

2. Kor. 6:1. Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi!

- ylpeys,

1. Piet. 5:5. ... Ja te kaikki: pukeutukaa keskinäiseen nöyryyteen, sillä Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon.

Ef. 2:8-9. Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä.

- omaan ”ansioluetteloon” vetoaminen armon perusteena,

Gal. 5:4. Te, jotka pyritte vanhurskauteen lakia noudattamalla, olette joutuneet eroon Kristuksesta, armon ulkopuolelle.

- katkeruus (liittyen anteeksiantamattomuuteen),

Hepr. 12:15. Pitäkää huoli siitä, ettei yksikään hukkaa Jumalan armoa eikä mikään katkeruuden verso pääse kasvamaan ja tuottamaan turmiota, sillä yksikin sellainen saastuttaa monet.

- armon kääntäminen riettaudeksi. Alkuseurakunnassa alkoi levitä harhaoppi, jonka mukaan ei ollut enää väliä sillä mitä tehdään, koska ”armohan kattaa kaiken”.

Room. 5:20-6:2. ... Mutta missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi. Niin kuin synti on hallinnut ja vienyt kuolemaan, niin on armo hallitseva ja johtava ikuiseen elämään, koska Herramme Jeesus Kristus on lahjoittanut meille vanhurskauden. Mitä me tähän sanomme? Onko meidän jatkuvasti tehtävä syntiä, jotta armo tulisi yhä suuremmaksi? Ei tietenkään. Kun kerran olemme kuolleet pois synnistä, kuinka voisimme edelleen elää siinä?

Room. 6:14-15. Synti ei enää ole teidän herranne, sillä te ette ole lain vaan armon alaisia. Miten siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki!

Juud. 1:4. Teidän joukkoonne on näet luikerrellut ihmisiä, joista jo kauan on ollut tuomio kirjoitettuna. Nämä jumalattomat kääntävät meidän Jumalamme armon riettaudeksi ja kieltävät ainoan Valtiaamme ja Herramme Jeesuksen Kristuksen.

Kun Raamattuun kirjoitettu Jumalan sana kielletään, Kielletään samalla Jumalan Sana, Jeesus Kristus. Turvanamme oleva Juudan leijona on silloin korvattu kesyllä kotikissalla.


Koska armo on Jumalan armoa, ei ihminen voi sitä täysin ymmärtää. Meidän on jäätävä tässäkin asiassa Jumalalta saadun uskon varaan.

Matt. 20:13-15. Mutta isäntä sanoi yhdelle miehistä: … kai minä saan omallani tehdä mitä haluan? Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?'

Room. 11:5-6. Samoin on nykyisenäkin aikana olemassa jäännös, jonka Jumala on armossaan valinnut. Mutta jos valinta kerran perustuu armoon, se ei perustu ihmisen tekoihin - muutenhan armo ei olisi armo.

Mutta vaikka Jumalan armoa ei voisi ymmärtää, sen voi kokea.


Yhteenvetona Jumalan armosta voisi sanoa, että se riittää. Mutta Jumalan armon saamiselle on yksi ehto. Se ehto on Jeesus Kristus.


10